Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin ja avustaja Anna Brotkin kuuntelivat viimeisimmässä Rumbassa uutuuskappaleita ja erottivat jyvät akanoista.
Kuva: Pekka Lintusaari
Ranskan indierock-jättiläinen julkaisee odotetun viidennen albuminsa huhtikuussa, neljän vuoden tauon jälkeen. Bankrupt!-nimeä kantavan levyn ensisingle Entertainment kuulostaa tutulta Phoenixilta. Riittääkö se?
TF: Biisin rytmi on tarttuva, mutta ei ole laulukoukkua, joka jäisi päähän soimaan. Mitään massiivista hittipotentiaalia tässä ei ole niin kuin vaikka edellisen levyn Lisztomaniassa.
AB: Hetkonen, eikö tässä ole kertsiä ollenkaan? Kuulostaa vaan pitkältä pre-chorukselta. Syntikoissa on kiva Aasia-meininki.
TF: Aika oivallinen biisi johonkin mainokseen tai leffaan ton syntsamelodian takia.
AB Ehkä ne säveltää jo Sofia Coppolan seuraavaan leffaan. Ranskalaiset on kyllä siitä hauskoja, että ne ripottelee aina näitä sokerimurusia rockin sekaan. Mikä siinä on, että brittien vastaavat bändit on paljon suoraviivaisempia?
TF: Minun teorian mukaan se johtuu siitä, että Ranskalla ei ole historiaa rock-maana. Ennen 2000-lukua niillä ei ollut rockbändejä. Ei ole pakkomiellettä kuulostaa Rolling Stonesilta tai Led Zeppeliniltä.
AB: Totta. Jonkun Gainsbourgin synkimmissäkin jutuissakin on aina se irvistelevä itseironia-asenne. Ei mitään slaavimeininkiä otsa rypyssä.
TF: Ei häpeillä tehdä juttuja, jotka monen muun mielestä voisi kuulostaa kornilta. Jo Phoenixin ekalla levyllä oli aikuisrock-vaikutteita, vaikka ei siihen aikaan kovin moni indiebändi kehdannut kuulostaa Totolta.
Lahden reggaekuningas on edennyt uransa neljänteen pitkäsoittoon. Maaliskuussa ilmestyvän Tuuliajolla-albumin toisen sinkun on tuottanut tuttuun tapaan Bommitommi.
AB: Olen aina tykännyt Raappanan laulusoundista enemmän kuin vaikka Jukka Pojan. Paljon miellyttävämpää ja kiinnostavampaa.
TF: Suurimman suosion myötä Jukka Pojalta on jäänyt reggae pois ja se on muuttunut pop-laulajaksi. Raappanalla taas on selkeä suomireggae-aksentti.
AB: Kun olin teini, reggaeta kuunteli se tietty hippiporukka. Nyt oma isänikin fiilistelee Raappanaa ja Jukka Poikaa.
TF: Siitä on tullut koko kansan musaa. Tässä biisissä on kyllä aika perinteinen reggae-teema: kamppailu vaikeuksia vastaan.
AB: Raappanalla se reggae-meininki ei ole päälle liimattua, vaan kulkee läpi tuotannon.
TF: Ja tuotanto on aina virheetöntä. Nämä taustat menisi läpi millä tahansa jamaikalaisella levyllä. Suomireggae-muusikkojen ammattilaisuuden taso on ihan järjetön. Ainoa asia, minkä kanssa vähän kamppailen genressä on laulajat ja sanoitukset.
AB: Mutta Raappanan kohdalla ei tule sitä myötähäpeäfiilistä. Kyllä tästä hitti tulee.
Taiderockista elektroon ammentava britti sai kriitikot ja yleisön polvilleen kaksi vuotta sitten julkaistulla debyytillään. Overgrowniksi nimetty kakkoslevy julkaistaan huhtikuussa. Jääkö Feist-cover Limit to your Love miehen suurimmaksi hitiksi?
AB: James Blakea vihaava kaverini sanoo, että Blaken musiikki on pelkkää valittavaa ujellusta. On paha laittaa vasta-argumenttia pöytään ainakaan kun tämä biisi alkaa soida tuolla laululuupilla.
TF: Uusi levy tulee olemaan kuulemma enemmän biisiorientoitunut, vähemmän post-dubstepmaailmaa. Olisin siitä ihan kiitollinen.
AB: Tämä biisi on kyllä ihan mahtava. Jamesilla on aidosti tosi makee ääni. Tässä on hienoja soulahtavia juttuja ja r’n’b:tä.
TF: Tämä on selkeästi paras Blaken sävellys, mitä minulle tulee mieleen. Laulukoukku on ihan silkkaa hyräilyä, se on kiinnostava.
AB: Tuosta laulusoundista kuuluu että Blake on taitava, eikä niin että sattumalta meni yksi raita studiossa ihan ookoo. Laulusoundia ei ole ylituotettu.
TF: Biisin keskivaiheilla on rajun paatoksellinen kohta, mutta onneksi James Blake ei osaa laulaa paatoksellisesti. Jos Mary J. Blige vetäisi saman, voi vaan kuvitella miten se laulaisi palkeet haljeten ja vetäisi ihan överiksi.
AB: Tähän on myös rakennettu hieno, selkeä draamankaari. Alkaa pienesti, voimistuu eksponentiaalisesti, sitten ahdistus loppuu seinään. Mutta katharsis odottaa lopussa, kun James hyräilee vielä sielläkin.
TF: Sanoista tulee aika lohduton tunnelma. Mutta on siellä kannustustakin synkkyyden keskellä. Blakellä on hyvä asema tehdä mitä huvittaa. Kukaan ei odota siltä hittejä, mutta se on hirveän suosittu ja arvostettu.
Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: