Mathcoren pioneereihin kuuluva yhdysvaltalainen Dillinger Escape Plan on vieläkin vihainen. Huutolaulun, teknisten kitarariffien ja äkillisten suunnanmuutosten nimeen vannovalta kvintetiltä ilmestyi toukokuussa viides pitkäsoitto One of Us Is the Killer. Vieläkö bändi jaksaa kiinnostaa muitakin kuin angtisia teinejä?
MV: En ole ikinä ihan hiffannut Dillinger Escape Plania enkä mathcorea ylipäätään. Biisin avaava screamo-huuto kuulostaa jotenkin lapselliselta ja vanhentuneelta, ihan kuin nu metal tänä päivänä. Tulee olo, että kuuntelisi teinien angstimusaa, vaikka bändin jätkät ovat yli kolmekymppisiä.
TF: En osaa millään asettua sellaisen aikuisen ihmisen mielentilaan, joka tekee tällaisen biisin. Ymmärtäisin sen paremmin, jos tekijä olisi 16- tai 20-vuotias ja vihainen kaikesta.
MV: Dillinger Escape Planin kohdalla se vihaisuus tuntuu päälleliimatulta, aivan kuin bändi yrittäisi hampaat irvessä olla rankka. Tulee snadisti mieleen 2010-luvun turboahdettu dubstep, jossa pyritään koko ajan rajumpaan soundiin.
TF: “Mukarankka” on nimenomaan se adjektiivi, joka tästä tulee mieleen. Lisäksi en ymmärrä sitä, että pitää soittaa niin helvetisti vain soittamisen takia. Rush on ainoa bändi, jonka kohdalla hyväksyn sen, koska niillä on niin hyviä biisejä.
MV: Tämä taas ei ole hyvää biisiä nähnytkään. Tuntuu siltä, kuin bändi olisi laittanut muotokielen sisällön edelle ja tunkenut kaiken osaamisensa yhteen biisin. Kappaleessa tapahtuu aivan helvetisti, mutta en saa siitä mitään otetta.
TF: Tästä ei kieltämättä jää yhtään mitään mieleen.
MV: Huh, nyt tuli sentään suvantokohta.
TF: Selkeästi biisin paras kohta.
MV: Pakko silti antaa Dillinger Espace Planille krediittiä siitä, että bändi oli mukana luomassa mathcorea ja on ollut tyylilleen uskollinen siitä lähtien.
Tummasävyisen postpunkin ja mahtipontisen stadion-indien rajalla keikkuva Editors julkaisee heinäkuussa neljännen pitkäsoittonsa The Weight of Your Love. Huhujen mukaan levyltä löytyy biisi, jolla baritonikurkku Tom Smith laulaa ensimmäistä kertaa falsetissa. A Ton of Love -ensisinglellä ei kimitystä kuitenkaan kuulla.
TF: A Ton of Love, kylläpä on supertyhmä biisinnimi Editorsilta.
MV: Yhtä tyhmä kuin bändinkin nimi. Avausriffi kuulostaa muuten todella tutulta.
TF: Niin kuulostaakin. Tulee vähän The Cult mieleen. Niitä ei ole tainnut kukaan vielä 2000-luvulla ripata. Ehkä nyt voisi olla sen aika?
MV: Ehdin jo innostua, mutta äh, perinteistä Editorsiahan tämä on. On postpunk-henkinen bassolinja, kolkko tunnelma ja vähän stadion-indietä.
TF: Tämä on tietynlaista turvamusaa siinä mielessä, että vaikka biisissä on ripaus new waveä, siinä on myös sopiva määrä Killersiä ja U2:sta, jotta biisi sopii radioasemille.
MV: Kuinka ollakaan, kertosäkeessä lauletaan “desire”. Vähemmästäkin tulee U2 mieleen.
TF: Tästä biisistä on todella vaikea sanoa mitään, koska se on niin perus-Editorsia. Ei se ole missään nimessä paska, mutta ei se herätä oikein tunteitakaan.
MV: Jopa musiikkivideo on kaikessa mustavalkoisuudessaan niin Editorsia, niin Editorsia.
TF: Editors on tällä hetkellä siinä vaiheesa uraansa, että sen pitäisi tehdä jotain todella päräyttävää, että mielenkiintoni heräisi.
Särren, Väiskin ja dj Arsin muodostama helsinkiläinen rap-kolmikko Loost Koos nousi toukokuun alussa Suomen viralliselle listalle Wincave-mixtapellaan. C-kasettina julkaistun mixtapen näytebiisi Dängä Dängää luottaa rehelliseen räppiin ja melodisiin sampleihin ilman turhia krumeluureja.
MV: En tiedä miksi, mutta Särren räppäyksestä tuli yhtäkkinen flashback Asaan, tai pikemminkin Avaimen Punainen tiili -levyyn.
TF: Särre on milteinpä aliarvostettu räppäri Suomessa, vaikka minun kirjoissani hän on lähes Ruudolf-tasoa metaforien keksimisessä.
MV: Kiva kuulla Loost Koosilta taas kunnon räppiä. Edellinen levyhän oli melkoista hempeilyä.
TF: Tässä on vähän sellainen viba, että tehdään räppiä koska digataan räpistä. Biisissä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä, mutta se on hyvin tehty. Jos räppäri on näin hyvä, sen ei tarvitse kauheasti sanoa mitään. Hyvä läpänheitto riittää.
MV: Diggaan tästä taustasta. On sämplätty soulia ja jazzia old school -hengessä. Piano toimii aina.
TF: Totta. Tykkään myös biisinnimestä Dängä dängää. Se jää kerrasta mieleen, vähän kuin Levikset repee. Ne hitin ainekset löytyvät jo pelkästä nimestä.
