HS: Helsingin Kulttuuritalo myynnissä – valtiolla ei ole sille ”välttämätöntä käyttöä”

Alvar Aallon suunnittelema, konserttisalistaan tunnettu rakennus myydään tarjouskilpailun perusteella.

05.11.2021

Helsingin maineikas Kulttuuritalo on myynnissä, kertoo HS. Myynnin syyksi kerrotaan, ettei valtiolla ole sille mitään välttämätöntä käyttöä.

Sturenkadulla sijaitseva, vuonna 1958 valmistunut Kulttuuritalo on Alvar Aallon suunnittelema. Kultsa tunnetaan etenkin konserttisalistaan, jossa nähty konsertteja rockin legendoilta kuten Jimi Hendrix Experience (1967), Led Zeppelin (1970), Queen (1974) ja Ramones (1977). Kulttuuritalossa on nähty ensimmäiset Suomen-keikat esimerkiksi AC/DC:ltä, Bon Jovilta ja Lady Gagalta.

Tällä hetkellä Kultsan tapahtumakalenterissa on ohjelmaa buukattuna peräti syksyyn 2023 asti.

Tarjouskilpailu on käynnistynyt. Mihin tahansa käyttöön Kultsaa ei voi hankkia, sillä Kulttuuritalo on suojeltu poikkeuksellisen vahvalla suojelupäätöksellä. Se on säilytettävä alkuperäisessä kunnossa, mutta lisäksi sen tulee säilyä julkisena kokoontumistilana ja kansalais- ja järjestötoiminnan käytössä.

Lisää luettavaa