Huippuartistien tähdittämä Pidä huolta -konsertti tapahtuma-alalle televisioidaan: ”Kohdistetaan valoa heihin, jotka normaalisti jäävät pimentoon”

Hyvällä asialla hyvä konsertti.

Pietari Purovaara

Pidä huolta -konsertti tapahtuma-alalle kutsuu tapahtumien ystävät osoittamaan tukensa alan tekijöille perjantaina 7. toukokuuta kello 21.00 alkaen.

Konsertin järjestää Tapahtumateollisuus ry. Yle välittää TV 2:lla ja Areenassa kaksi tuntia kestävän keikan, jonka aikana esiintyvät mm. Anssi Kela, Yeboyah, Maija Vilkkumaa, J. Karjalainen, Behm, Gasellit ja Jesse Markin.

Konsertilla tuetaan koronaepidemian vuoksi pahoin kärsinyttä tapahtuma-alaa ja nostetaan esille alan ammattilaisten tarinoita.

Tavastia-klubilta suorana välitettävässä konsertissa esiintyvät Illan aikana kuullaan myös tapahtuma-alan ammattilaisten tarinoita poikkeuksellisen koronavuoden keskeltä. Samalla luodaan toivoa tulevaan ja siihen aikaan, kun konsertit, urheilukatsomot, messut ja markkinat ovat jälleen aika tuttuun ja turvalliseen tapaan.

Käynnissä on tällä hetkellä myös Työt kielletty -keräys. Keräys auttaa yhteiskunnan turvaverkkojen läpi pudonneita tapahtuma-alan ammattilaisia. Apua voi hakea kuka tahansa tapahtumien parissa normaalisti työskentelevä ja koronakriisin vuoksi taloudellisiin ongelmiin joutunut ihminen.

”Monet ovat joutuneet taloudellisesti todella vaikeaan tilanteeseen, tukien ulkopuolelle. Mutta nyt kohdistetaan valoa heihin, jotka normaalisti jäävät pimentoon”, kertoo konsertissa esiintyvä Anssi Kela.

Työt kielletty -keräykseen voi lahjoittaa täällä.