Vain elämää -sarjan 14. kauden yhdeksännessä jaksossa vietettiin Robin Packalenin päivää. Kotiteollisuuden Jouni Hynynen esitti perjantaina laulajan tuotannon alkupäästä tutun hitin Faija skitsoo.
”Robin oli hankala versioitava, oli vaikeaa löytää tartuntapintaa. Kun Faija skitsoo tuli eteen, tajusin, että jos vaihdan hieman tulokulmaa, päästään lähelle. Lopulta, pienen sanoituksen sorvaamisen jälkeen, oli pelottavan helppo hypätä ’ikävän kasvattajan’ rooliin. Kehittelin biisiin vielä Kotiteollisuus-tyyppisen riffin, ja olin himassa”, Hynynen kertoo.
”’Robbana’, ’Ropsu’, ’Robin Bakkanaali’ on kuin nuori Elvis. Käsittämättömän kova työmoraali, kunnianhimo ja näkemys, jotka tulevat vielä johtamaan johonkin vielä tähänastistakin uraa suurempaan. Sanokaa minun sanoneen.”