Hyvää syntymäpäivää, Steve Harris! Maiden-johtajan merkkipäivän kunniaksi 58 asiaa laukkakompin kuninkaasta

12.03.2014

Steve Harris täyttää tänään 58 vuotta. Kasasimme sen kunniaksi 58 kohdan knoppitietopaketin metallisuuruuden elämästä ja teoista.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Wikimedia Commons

1) Syntynyt 12.3.1956 Lontoon Leytonstonen kaupunkipiirissä.

2) Halusi alun perin rumpaliksi, mutta kun hänen lapsuudenkodissaan ei ollut rummuille rittävästi tilaa, valitsi soittimekseen basson.

3) Täysin itseoppinut basisti.

4) Yksi YUP:sta tutun, nykyään Timo Rautiaisen bändissä soittavan Valtteri Tynkkysen suosikkibasisteista. Harrisia fanittavien metallibasistien lista olisi liian pitkä lueteltavaksi.

5) Osti ensimmäisen bassonsa vuonna 1971. Tämä Fender Precisionin kopio maksoi 40 puntaa.

6) Soitti ennen Iron Maidenia Smiler- ja Gypsy’s Kiss -yhtyeissä.

7) Perusti Iron Maidenin vuoden 1975 joulupäivänä. On orkesterin ainoa alkuperäisjäsen.

8) Haaveili nuorempana ammattilaisjalkapalloilijan urasta. Lontoolaisseura West Ham pisti hänen taitonsa merkille 1970-luvulla.

9) Eikä miehen jalkapalloinnostus ole vanhemmitenkaan kadonnut. Harrisin hiljattain myymän talon yhteydessä oli oma jalkapallokenttä.

10) The Richest -sivuston mukaan Harrisin omaisuuden arvo on noin 60 miljoonaa dollaria.

11) On 174 senttiä pitkä.

12) On esiintynyt Iron Maidenin kanssa Suomessa 24 kertaa, ensimmäisen kerran Oulun Kuusrockissa 19.7.1980. Lisäksi Harris esiintyi soolokiertueella Helsingin Circuksessa 18.3.2013.

13) Iron Maiden oli ensimmäinen maailmanluokan metallijätti, joka esiintyi Intiassa. Bändi konsertoi Bangaloressa vuonna 2007.

14) Harris erosi vaimostaan Lorrainesta vuonna 1993 16 vuoden avioliiton jälkeen. Hän on avioitunut uudelleen.

15) Harrisilla on kuusi lasta: neljä entisen vaimonsa Lorrainen kanssa (Lauren, Kerry, Faye ja George) ja kaksi nykyisestä liitostaan (Stanley ja Maisie).

16) Kolme Harrisin lasta on mukana musiikkialalla. Hänen vanhin tyttärensä, soololevyn vuonna 2008 julkaissut Lauren on esiintynyt Iron Maidenin lämmittelijänäkin. Nykyään Lauren on mukana Kingdom of I -yhtyeessä. George soittaa kitaraa Burn in Reason -bändissä. Kerry Harris työskentelee Iron Maidenin tuotantoassistenttina.

17) On basson soittamisen lisäksi vastannut joistain Iron Maidenin levyjen kosketinsoitinosuuksista. Äänitti Seventh Son of the Seventh Son -levyn syntikkaosiot kitaristi Adrian Smithin kanssa.

18) Vastaa useimpien Iron Maidenin lukuisten liveäänitteiden tuotannosta. Hänen ensimmäinen liveääniteprojektinsa bändin kanssa oli vuonna 1989 julkaistu Maiden England.

19) Iron Maiden myös äänitti albuminsa Harrisin kotistudiossa läpi 1990-luvun. Studio oli sijoitettu Harrisin tontilla sijaitsevaan latoon, mistä juontui studion nimi Barnyard Studios.

)

20) Latostudion käytölle tuli stoppi vuonna 2000, kun Bruce Dickinson vaati, että yhtye tekisi levynsä paremmissa tiloissa. Brave New World -albumi (2000) äänitettiin Pariisissa Guillaume Tell Studiosissa.

21) Kun Harrisilta kysyttiin fanihaastattelussa, millaisen perinnön hän haluaisi Iron Maidenin jättävän, Harris vastasi toivovansa, että yhtye muistetaan ”hyvänä, rehellisenä livebändinä”.

22) Ei koskaan soita bassoa plektralla…

23) …mutta laukkakunkku ei ole koskaan harrastanut minkäänlaista sormien verryttelemistä tai sormijumppaa ennen keikkaa.

24) Kertoi vuonna 2000 Iron Maidenin verkkosivuilla julkaistussa haastattelussa aloittaneensa säveltämisen 17-vuotiaana.

25) Työskenteli nuorena miehenä kadunlakaisijana ja piirtäjänä arkkitehtitoimistossa.

26) Harrisin säveltämä Maiden-klassikko The Trooper sijoittuu vuonna 1854 käytyyn Balaklavan taisteluun. Taistelu oli osa vuosien 1853–56 Krimin sotaa. Mahtaakohan joku osapuoli ottaa siellä uudelleen biisin taistelulauluksi.

27) Trooper on napattu sotatunnelmiin muissakin yhteyksissä: kappaleen singlen kansikuvana olevasta Eddie-kuvasta tuli yksi Pohjois-Irlannin lojalistien puolisotilaallisen järjestön tunnusmerkeistä.

28) Harrisin mielestä Iron Maiden kehittyi metallibändiksi tavallaan vahingossa. Alun perin yhtyeen idea oli olla UFOn ja Blue Öyster Cultin kaltaista raskasta rockia soittava bändi, jonka biiseissä painotetaan melodioita.

29) Väitti The Quietusin haastattelussa, että Harrisin British Lion -soololevyn (2012) toteuttamiseen kului kauemmin aikaa kuin Guns N’ Rosesin pahamaineisen Chinese Democracy -albumin tekemiseen. Iron Maidenin ohella ei ole jäänyt paljoa aikaa soolohommiin.

30) Kantoi 1970-luvulla kaunaa punkkareille, koska tunsi näiden vievän keikkoja Iron Maidenin nenän edestä. Myös punkbändien soittotaidottomuus häiritsi.

31) Iron Maidenin nimen kirjoitusasu on pysynyt samanlaisena bändin debyyttilevystä asti, mutta yhtyeellä oli aivan alkuaikoina toisenlainen logo. Harrisin suunnittelema ensimmäinen logo oli tekijän mukaan ”aika tylsä, vanhan ajan Englannin tyyliin kirjoitettu” versio.

32) Harris mainitaan myös yhtyeen vakiintuneen logon suunnittelijaksi, mutta nimen kirjoitusasu muistuttaa huomattavasti David Bowien tähdittämän The Man Who Fell to Earth -elokuvan (1976) mainosten tekstiä.

Man-Who-Fell-To-Earth-poster-1

33) On suuri Nightwishin musiikin ystävä. ArtistsDirectin haastattelussa vuonna 2012 Harris mainitsi Nightwishin uusimpien levyjen olevan hyviä ja erityisesti Dark Passion Playn olevan ”uskomaton”. ”Se on paras levy, mitä olen kuullut ties kuinka pitkään aikaan”, Harris intoili.

34) Yes-yhtyeen Chris Squire on yksi Harrisin suosikkibasisteista.

35) Harrisin muita vanhoja esikuvia ovat muun muassa Black Sabbath, Deep Purple, Emerson Lake & Palmer, Genesis, Jethro Tull, Led Zeppelin, Pink Floyd, Thin Lizzy ja Wishbone Ash.

36) The Number of the Beast -biisin kuuluisaan alkuhuutoon haluttiin Harrisin mukaan samanlaista fiilistä kuin The Whon Won’t Get Fooled Againissa.

37) On käyttänyt läpi Iron Maidenin levytysuran samaa Fender Precision -bassoa.

38) Ei siis ihme, että Fender julkisti vuonna 2009 Precisionin Steve Harris -nimikkomallin.

39) Vahvistinpuolella Harris arvostaa Trace Elliotin vahvistimia ja Marshallin kaiuttimia.

40) Iron Maidenin kitaristi Dave Murray kertoi vuonna 2003 haastattelussa toimittaja Tim Cashmerelle, että Harris säveltää usein akustisella bassolla tai kitaralla johtoajatuksenaan ”jos biisi kuulostaa hyvältä akustisella, se toimii ongelmitta myös sähkökitaralla”.

41) Pitää Alexander the Greatia parhaana Iron Maidenin biisinä, mitä ei ole koskaan otettu kiertueiden settilistaan. Miksi sitä ei ole otettu, sitä emme ymmärrä.

42) Mainitsi vuonna 2000 fanihaastattelussa, ettei pitänyt Matrix-elokuvasta.

43) J.R.R. Tolkienin kirjoista Harris sen sijaan pitää huomattavan paljon, kuinkas muuten.

44) Samaisessa vuoden 2000 fanihaastattelussa Harris sanoi, ettei hänen mielestään keikkojen yleisömäärällä ole väliä. ”Väliä on ainoastaan sillä reaktiolla, joka yleisössä herää.”

45) Kertoi vuonna 2012 Classic Rockille, ettei voisi kuvitellakaan Iron Maidenin levyttävän mitään kappaletta, minkä tekemiseen on osallistunut bändin ulkopuolisia henkilöitä. ”Meillä on hyviä säveltäjiä, emme halua tai tarvitse apua”, Harris sanoi.

46) Samassa haastattelussa Harris mainitsi, että aikoo tehdä toisenkin soololevyn British Lionin jälkeen. ”Aion tehdä niin paljon kuin pystyn, ennen kuin potkaisen tyhjää”, Harris kommentoi musiikkiuraansa.

47) Harrisin kirjoittama Piece of Mind -levyn (1983) päätöskappale To Tame a Land pohjautuu Frank Herbertin Dyyni-kirjoihin. Kappaleen nimen piti alun perin olla Dune, mutta kun Harris otti lupa-asioissa yhteyttä kirjailijan manageriin, vastaus oli tyly: ”Frank Herbert doesn’t like rock bands, particularly heavy rock bands, and especially bands like Iron Maiden”. Harris yritti vielä taivutella vastahakoista Herbertiä ja vakuutteli, että kappale olisi hyvää mainosta kirjoille, mutta ei tullut kauppoja.

48) Seventh Son of the Seventh Son -albumin menestyksekäs single Can I Play With Madness oli alun perin kitaristi Adrian Smithin sävellykseen perustuva balladi. Bruce Dickinson teki kappaleen säkeistöt, ja Harris muutteli kappaletta edelleen kohti lopullista muotoaan. Dickinson kertoi myöhemmin Metal Hammerille Smithin raivostuneen Harrisin tekemistä muutoksista, ja että tilanne johti rajuun riitaan kaksikon välillä.

49) Facebookissa julkaistussa ”Steve Harris Quotes” -viestissä Harrisin mainitaan innostuneen internetin mahdollisuuksista. Erityisesti keikkojen äänittäminen ja niiden digilatauksina myyminen kiinnostavat.

50) Harris ei epäröi ryöpyttää katsojia asiattomasta käytöksesta. YouTubesta löytyy useampikin video, jolla Harris läksyttää riidanhaastajia tai muita hankalia tyyppejä kesken keikan.

51) Itse asiassa katsokaa nyt tuota ilmettä kohdassa 3:46. Tuolle miehelle ei tekisi mieli ryppyillä.

)

52) Vuonna 2012 Maidenin entinen laulaja Paul Di’Anno purki mieltään Argentiinassa järjestetyssä fanitapaamisessa ja vertasi bändijohtaja-Harrisia Hitleriin. Metallimaailma suhtautui katkeroituneelta vaikuttavan ex-solistin puheisiin asiallisesti: täydellisellä välinpitämättömyydellä.

53) Bruce Dickinson kertoi Kerrang!-lehdelle vuonna 1993, että kun hän liittyi bändiin vuonna 1981, Harris halusi erottaa hänet bändistä Number of the Beastin kiertueen alkupuolella. ”Riitamme meni melkein käsirysyksi. Steve halusi minut ulos, mutta [bändin manageri Rod] Smallwood sanoi, että hänen on nyt pakko pitäytyä meikäläisessä”, Dickinson kuvaili.

54) Samaisessa haastattelussa, jonka Dickinson antoi pian Iron Maidenista eroamisensa jälkeen, laulaja kuvaili Harrisia näin: ”No, emme ole oikeastaan hirveästi keskustelleet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Hän ei ole sellainen kaveri, jonka kanssa voisit mennä pubiin ja jolle voisit vuodattaa sydäntäsi. Hän on enemmän sellainen ’antaisitko suolan’ -tyylinen kaveri.” Toisaalta samassa lehdessä Harris väitti asetelman olevan toisin päin: Bruce sulkeutuu, mutta hän on avoin keskusteluille.

55) Harrisin UFO-fanius johti siihenkin, että hänen tyttärensä Lauren coveroi UFOn Natural Thing -biisin levynsä bonuskappaleeksi.

56) Eikä unohdeta sitä, että Iron Maiden on käyttänyt UFOn Doctor Doctor -biisiä keikkojensa intronauhana viimeisimmillä rundeillaan. Maiden on myös coveroinut kappaleen Lord of the Flies -singlen (1996) kylkiäiseksi.

57) Harris on ollut vahvasti mukana myös Iron Maidenin musiikkivideoiden työstämisessä. Bring Your Daughter to the Slaughter -video (1990) on tyystin Harrisin ohjaama ja editoima.

58) The Quietusin haastatelussa vuonna 2012 Harris antoi Iron Maidenille vielä ainakin viisi vuotta elinaikaa, mutta kymmenen vuotta tuntui jo pitkältä ajatukselta. ”Enpä tiedä siitä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on pitää itsensä kunnossa kiertueita varten. Teemme sen eteen paljon töitä. Mutta se on jatkuvasti vaikeampaa”, Harris totesi.

Lisää luettavaa