Hyviä uutisia Faith No More -faneille – bändi ei pidä uutta levyä mahdottomuutena

Kyllähän tämä kelpaisi!

Dustin Rabin

Faith No More julkaisi vuonna 2015 kehutun Sol Invictus -paluulevynsä. Se oli yhtyeen ensimmäinen uusi levy 18 vuoteen.

Nyt yhtyeen kosketinsoittaja ja kakkoskitaristi Roddy Bottum on kertonut haastattelussa, että hän, rumpali Mike Bordin ja basisti Billy Gould jammailevat usein San Franciscossa kolmistaan ja työstävät uutta musiikkia.

Bändin ikoninen laulaja Mike Patton on puolestaan jo aiemmin kertonut, että yhtye on tauolla eikä lopettanut. Patton kuitenkin on sanonut, ettei mitään tarkempia suunnitelmia paluusta ole tehty.

Odotellaan, mitä tuleman pitää. Jos sieltä uutta materiaalia tulee, niin sitä ei toivottavasti tarvitse ihan 18 vuotta odotella.

Kuuntele Roddyn haastis alta.