IDM-pioneeri Mira Calix on kuollut

Levymerkki Warp kertoi suru-uutisesta.

29.03.2022

Mira Calix on kuollut, kertoo levymerkki Warp. Kuolinsyystä ei ole tietoa.

Calix, oikealta nimeltään Chantal Passamonte, syntyi 1970 Etelä-Afrikassa mutta muutti parikymppisenä Isoon-Britanniaan, jossa aloitti uransa musiikin parissa. Calix oli yksi ensimmäisiä Warpille levyttäviä naisartisteja. Hänen debyyttialbuminsa One on One (2000) luetaan idm-musiikkigenren klassikoihin. Calixin viimeiseksi levytykseksi jäi mainio Absent Origin (2021), joka on leikkisää ja kokeellista kollaasimaista musiikkia. Lisäksi Calix sävelsi nykymusiikkia ja äänitaidetta, työskenteli videotaiteen ja installaatioiden parissa.

”Mira ei ollut ainoastaan äärimmäisen lahjakas artisti ja säveltäjä, vaan myös kaunis, empaattinen ihminen. Hän jätti jäljen jokaiseen, jolla oli kunnia tehdä töitä hänen kanssaan”, Warp kirjoittaa tiedotteessaan.

Lisää luettavaa