Vuodesta 2020 toiminut Monomatic Records lopettaa toimintansa vuoden 2024 aikana. Monomatic Recordsin omistaja Jarkko Veijalainen kertoo, että lopettamispäätös on ollut hänellä mielessä jo jonkin aikaa.
Isoimmat ongelmat levykaupan pitämiselle hän listaa Facebook-kirjoituksessaan näin:
”1. Tukkulevyjen saatavuus on tällä hetkellä heikkoa. Toivomiani äänitteitä on vaikeaa saada myyntiin ja/tai niiden yksikköhinnat ovat turhan kalliita.
2. Levytoimitukset. Jokaviikkoinen taistelu Postnordin asiakaspalvelun kanssa on kuluttavaa ja uutuuksia on hankalaa saada hyllyyn, koska kuljetusfirman toiminta on epäluotettavaa.
3. Ennakkotilaukset. Pienyrittäjän resurssit mainostamiseen ovat rajalliset. Osittain tästä johtuen ennakkomyynti on ollut monilta osin aivan liian vähäistä, enkä voi pitää äänitteille isoa varastoa. ”Eioon” myyminen ei ole hauskaa yritäjälle eikä asiakkaalle.
4. Aika on rajallista. Kauppaa on pidetty auki sivutoimisena harrastuksena DIY-hengessä kaksi myyntipäivää viikossa. On osoittautunut, että viikottainen myyntiaika ei riitä kulurakenteen ylläpitämiseen. Lisäksi oma aikani ei yksinkertaisesti riitä kaupan kehittämiseen toivottuun suuntaan.
5. Yleinen taloustilanne. Sekä minulla että asiakkailla on viime aikoina ollut yhä vähemmän resursseja laittaa rahaa äänitteisiin. Myynti on vähentynyt huomattavasti viimeisen kuuden kuukauden aikana. Sen sijaan yrityksen toissijaiset kulut ovat kasvaneet nakertaen myyntikatetta. Tällä hetkellä ei ole syytä uskoa, että kaupan kannattavuus tulee parantumaan tämän vuoden aikana.”
Veijalainen kertoo, että Pasilan kivijalkakauppa on avoinna heinäkuun loppupuolelle asti. Loppuunmyynti alkaa välittömästi tällä viikolla, jonka jälkeen toiminta jatkuu loppuvuoden ajan pienimuotoisena. Koko yrityksen toiminta pysähtyy vuoden loppuun mennessä.
Katso koko kirjoitus alta.