IL: Jari Sillanpää kiikutettiin lentokentältä suoraan putkaan – lehden tietojen mukaan epäillään jälleen huumerikoksesta

Sillanpää pidätettiin.

25.03.2018

Iltalehti kertoo sivuillaan, että Jari Sillanpäätä epäillään jälleen huumerikoksesta.

IL:n mukaan Sillanpää otettiin talteen lauantai-iltana Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Hän oli tuolloin palaamassa Suomeen Thaimaa-lomansa jälkeen. Yönsä Sillanpää vietti Pasilan poliisivankilassa. IL:n mukaan hän oli sunnuntai-iltana yhä pidätettynä.

Poliisi ei ole kertonut tarkempia tietoja pidätyksen syystä. Poliisi myös vaikenee siitä, liittyykö pidätys johonkin vanhaan vai kenties uuteen juttuun.

Iltalehden uutisen asiasta löydät täältä.

Lisää luettavaa