Ilmaisia jazzkeikkoja Helsingin jokaisessa suurpiirissä

Lauantai-iltapäivisin järjestettävät We Jazz -keikat esittelevät elävää jazzmusiikkia ympäri Helsingin kaupunkia vaihtuvissa esiintymispaikoissa. Keikkasarjan avaa JAF Trio Vallilan siirtolapuutarhassa 19.6.

16.06.2021

We Jazz järjestää kahdeksan keikan mittaisen tapahtumasarjan, joka alkaa tulevana lauantaina. Pääsymaksuttomat, koko perheelle soveltuvat keikat esittelevät elävää jazzmusiikkia vaihtuvissa lokaatioissa ympäri Helsinkiä. Keikkasarja toteutetaan ympäri kaupunkia – yksi keikka jokaisessa Helsingin kahdeksasta suurpiiristä. Helposti saavutettavat esitykset järjestetään kaupunginosille tunnistettavissa miljöissä, suurin osa ulkosalla.

We Jazz -keikkasarja avataan 19. kesäkuuta kun saksofonisti Adele Sauroksen, basisti Joonas Tuurin ja rumpali Frederik Emil Bülow’n muodostama JAF Trio esiintyy Stugan by Min Kaka -kahvilan edustalla Vallilan siirtolapuutarhassa.

Sarjan tulevat keikat julkistetaan pian.

”Tarjoamme helsinkiläisille ensisijaisesti kovatasoisia live-jazzelämyksiä ja samalla esittelemme kaupungin eri puolia”, kertoo tapahtumasarjan tuottaja Katariina Uusitupa.

”Luonnollisesti parasta sarjassa on päästä tarjoamaan ihmisille elävää musiikkia yli vuoden hiljaisuuden jälkeen – tätä odotan itsekin suunnattomasti.”

Kaikki We Jazz -keikkasarjan tapahtumat järjestetään STM:n ja AVI:n koronaohjeistuksen mukaisesti, keikkojen turvallisuuteen ja hygieniaan panostaen. Kukin tapahtuma ajoittuu lauantai-iltapäivälle, ja keikkojen aloitusaika on klo 16.

We Jazz: JAF Trio / Vallila
la 19.6.2021 klo 16.00
Stugan by Min Kaka, Vallilan siirtolapuutarha (Elisabeth Kochin tie 1, Helsinki)
Vapaa pääsy
Facebook-tapahtuma

We Jazz -keikkasarjan päivämäärät:
la 19.6.2021 Keskinen suurpiiri
la 31.7.2021 Kaakkoinen suurpiiri
la 7.8.2021 Läntinen suurpiiri
la 21.8.2021 Östersundom
la 4.9.2021 Eteläinen suurpiiri
la 18.9.2021 Koillinen suurpiiri
la 16.10.2021 Itäinen suurpiiri
la 13.11.2021 Pohjoinen suurpiiri

Lisää luettavaa