Ilosaarirockissa kauhun hetkiä, kun pääesiintyjä oli peruuttaa – Ruisrock-katastrofi ei kuitenkaan toteudu

Rae Sremmurd esiintyy sittenkin.

Tämän vuoden Ruisrock-festivaalin käsittämättömästä epäonnesta ei tarvinne ihmisiä muistuttaa. Jos homma ei ole kuitenkaan tiedossa, niin kirjoitimme asiasta esimerkiksi täällä.

Ilosaarirockissa oli tänään lähellä hieman samanlainen tilanne. Rae Sremmurdin keikka jouduttiin siirtämään myöhään yöhön. Viivästys johtuu yhtyeen lentokoneen hajoamisesta, kertoo Ilosaarirock Facebook-sivuillaan.

”Yhtyeen lentokone hajosi Hollannissa, mutta onnistuimme melkoisen väännön jälkeen hankkimaan tilalle korvaavan lentokoneen”, promoottori Panu Hattunen kertoo.

Katso päivitys asiasta alta.