Instagramin seuratuin suomalainen levyttää Chisun ja Jori Sjöroosin yhtiölle

Kuuntele Joalinin esikoissingle.

15.06.2022

Joalin Loukamaa tuli tunnetuksi Spice Girls -manageri Simon Fullerin perustamasta monikansallisesta Now United -popryhmästä. 20-vuotiaasta laulajasta ja tanssijasta tuli myös sosiaalisen median vaikuttaja, sillä hän on 3,7 miljoonalla seuraajallaan Instagramin seuratuin suomalainen.

Joalin on solminut soolouraansa varten levytyssopimuksen Chisun ja Jori Sjööroosin 11 Ones -levymerkin kanssa. Tänään ilmestynyt esikoissingle Angelito on julkaistu 11 Onesin ja kansainvälisen jakeluyhtiö The Orchardin kanssa.

Soolouraansa Joalin on työstänyt Sjöroosin kanssa vuoden ajan. Angeliton sanat ovat Joalinin käsialaa, Sjöroos on säveltänyt ja tuottanut kappaleen.

”Jorin kanssa työskentely on ollut mulle jotain ihan uutta, inspiroivaa ja super mielenkiintoista. Oon päässyt tutkimaan musiikintekomaailmaa tarkemmin ja vaikuttamaan isosti kaikkiin biiseihin mitä ollaan tehty”, Joalin sanoo.

”Fun fact: Angelito on yksi ihan ekoja biisejä mitä me tehtiin, ja kaikkien kymmenien eri versioiden jälkeen me päädyttiin pitämään aika lailla versio number one. On niin ihanaa päästä näyttämään maailmalle mitä kaikkea ollaan saatu studiolla aikaiseksi.”

Sjöroosin mukaan työskentely Joalinin kanssa on ollut inspiroivaa.

”Hän on valtavalla artisitisella draivilla varustettu monilahjakkuus, ja oon innoissani että maailma kuulee mitä me ollaan tehty”, Sjöroosa kertoo.

Myös Chisu ylistää Joalinin lahjakkuutta.

”Olin mukana Joalinin ja Jorin ensimmäisessä musantekosessiossa huomatakseni, ettei mun kirjoittajan kynää tarvittu ollenkaan!”, Chisu sanoo.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa