INXS ilmoitti lopettavansa – hei, oliko se vielä olemassa?

12.11.2012

Pannahinen. Jos tämä bändi olisi lopettanut 15 vuotta sitten, yhtyeellä olisi juuri nyt mahdottomasti markkinoita comebackia varten. Mutta nyt näin.

Kuva: Atlantic

Tämä uutinen hämmästyttää monella tasolla. Australian menestyneimpiin rockbändeihin kuulunut, vuonna 1997 menehtyneen Michael Hutchencen aikoinaan luotsaama INXS on Brisbane Timesin mukaan laittanut kitarat telineeseen ja vahvistimet pois päältä.

Rumpali Jon Farriss ilmoitti yleisölle kesken bändin eilisen Sydneyn-keikan, että se olisi ”viimeinen kerta, kun bändi soittaa yhdessä”. Useita laulajanvaihdoksia kokeneen yhtyeen tuorein solisti, vuonna 2011 bändiin liittynyt Ciaran Gribbin vaikutti tilanteesta yllättyneeltä – olihan hän vasta kertonut haastattelussa, että bändi suunnittelee täyttä päätä uusia seikkailuja.

Onkin esitetty epäilyjä, tarkoittiko Farriss koko bändin lopettamista vai pelkästään kiertueen päättymistä. Mutta eipä yhtye ole ainakaan Twitterissä rientänyt lopettamisuutisia korjaamaan.

INXS oli Australian ylpeys, paheellista rock’n’roll-elämää syleillyt orkesteri, joka sädehti 1980-luvulla maailman huipulla ja on myynyt yli 30 miljoonaa albumia. Pahan pojan imagosta nauttineen Hutchencen kiistanalaisissa olosuhteissa tekemä itsemurha kuitenkin oli viimeinen niitti orkesterin taipaleelle rockin maailmankartalle. Sinnikkäästi jatkaneen INXS:n ura sai myöhemmin vaivaannuttaviakin piirteitä, kun bändi aloitti muun muassa tosi-tv-ohjelman uuden laulajan löytääkseen.

Mutta hienoa musiikkia ovat tehneet, joten yhtye levätköön rauhassa:

YouTube video