Isac Elliot oli tehdä striimiennätyksen – vain Sannin megahitti edellä

Isac Elliottia kuunneltiin melkoisia määriä.

14.06.2022

Isac Elliot teki viime perjantaina paluun kotimaisen musiikin pariin uudella 20min-singlellä.  Single keräsi ennätysmäärän striimejä jo ensimmäisen vuorokauden aikana.

Cledosin ja Williamin kanssa julkaistu kappale keräsi ensimmäisen vuorokauden aikana lähes 320 000 kuuntelua ja luku nousi viikonlopun aikana yli 700 000 kuuntelukertaan.

Tämä tekee julkaisun kuuntelumäärästä tämän vuosikymmenen striimiennätyksen sekä toiseksi korkeimman päiväkohtaisen kuuntelumäärän suomalaisen musiikin historiassa. Ennätystä pitää edelleen hallussa Sannin vuonna 2016 julkaisema Että mitähän vittua. Sitä kuunneltiin vuorokaudessa 349 000 kertaa.

20min ennakkojulkaistiin TikTokissa 1. päivä kesäkuuta, jonka jälkeen se on kerännyt sovelluksessa jo 21 miljoonaa näyttökertaa. Kappaleesta on luotu yhteensä yli 18 000 videota.

Tarkemmin kerroimme kappaleesta viime lauantaina. Lue teksti täältä.

Lisää luettavaa