Itähelsinkiläisistä räppiunelmista isommaksi ilmiöksi? Ylen uusi Zone B -sarja on katsottavissa

Sarja vilisee tuttuja hahmoja ja ilmiöitä muotimerkeistä someilmiöihin, soundtrack kuhisee nosteessa olevia artisteja.

04.02.2022

Ajatus levy-yhtiöistä portinvartijoina musiikin julkaisuun on vanhentunut. Nuorista sukupolvista on noussut uusia tekijöitä kasvavissa määrin, koska musiikkia on helpompi tehdä, julkaista ja jakaa.

Se tuo toki myös uusia haasteita. Levy-yhtiöt edustavat leijonanosaa julkaisuista, mutta tarjonta on laajempaa ja indielähtöisempää. Se tarkoittaa myös sitä, että pinnalle on vielä vaikeampi päästä. Ja tämä on se pihvi, johon Ylen uusi Zone B -sarja keskittyy.

Cannesissa palkitun Juho Kuosmasen (Hytti nro 6), Khadar Ayderus Ahmedin (Guled & Nasra) ja Siiri Halkon käsikirjoittama ja ohjaama sarja keskittyy kahdeksaan heinäkuiseen päivään ja tiiviiseen kaveriporukkaan. Kahdella kaveruksella, Dionilla ja Omarilla, on valmiina rap-biisi, jonka he ylpeästi soittavat ystävilleen.

Kappale on laadukas yhdistelmä drill-räppiä ja r&b:tä eli erittäin tätä päivää. Kappale saa siinä määrin tukea taakseen, että kun kulman takaa saapuu vielä yksi ratkaiseva tekijä mukaan porukkaan, niin juttu ottaa kunnolla tuulta alleen.

Jokaisessa kymmenen minuuttia kestävässä jaksossa on oma missionsa, joka taas tähtää yhteen tärkeään onnistumiseen.

Tämän kaiken ohella seurataan kaveruutta yleisestä näkökulmasta. Aikuisuuden ensimmäisiä hetkiä elävien ystävysten kesäinen huolettomuus ja unelmien tavoittelu onkin viihdyttävää seurattavaa, vaikkei ongelmiltakaan vältytä. Etenkin kun dialogit on kuorrutettu modernilla stadin slangilla, joka vilisee lainasanoja muista kielistä aina persiasta englantiin, seuraaminen saa uusia tasoja.

Ohjelman edetessä voi myös bongata tuttuja hahmoja ja ilmiöitä muotimerkeistä someilmiöihin – nousevien artistien kappaleita kuhisevaa soundtrackia unohtamatta.

Sarja on uskottava ja sillä on aineksia nousta isommaksi ilmiöksi. Zone B on katsottavissa Yle Areenassa.

Lisää luettavaa