Janelle Monáeen ja Lizzoon verrattu Iris Gold saapuu Suomeen

Iris Gold saapuu Suomeen.

28.10.2019

Popin, hiphopin ja soulin akselilla liikkuva Iris Gold saapuu ensi vuoden alussa ensimmäistä kertaa Suomeen.

Iris Goldia on verrattu Janelle Monáen ja Lizzon kaltaisiin nimiin.

Tanskalais-jamaikalaisen laulajan The Lunar Tour valtaa Helsingin On The Rocks -klubin lauantai-iltana 25. tammikuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 30. lokakuuta klo 9.

Iris Gold julkaisi laajaa hehkutusta keränneen esikoisalbuminsa Planet Cool aikaisemmin tänä vuonna. Viime kesänä yli 30 festivaalilla ympäri Eurooppaa esiintynyt lupaus oli hiljattain Danish Music Awards 2019 -gaalassa ehdokkaana vuoden parhaaksi uudeksi live-artistiksi.

Tarkemmat keikkatiedot videon alla.

IRIS GOLD (DK)
La 25.1.2020 Helsinki, On The Rocks

Liput myyntiin ke 30.10. klo 9
– ennakkoon Tiketistä alk. 17,50 EUR
– ovelta 18 EUR

Lisää luettavaa