Jenna Alexa laulaa eron jälkeisestä kiitollisuudesta

Ikävä sua -biisi ottaa etäisyyttä vihaan ja katkeruuteen.

17.04.2022

2000-luvun taitteen pop-musiikista tuttuja vaikutteita moderniin tuotantoon sekoitteleva Jenna Alexa julkaisi perjantaina uuden kappaleen, jonka nimi on Ikävä sua. Nimensä mukaisesti biisissä muistellaan parisuhteen päättymisen jälkeisissä tunnelmissa ihmistä, jota kenties edelleen rakastaa, mutta jonka lähelle ei enää samalla tavalla ole pääsyä.

Jenna Alexa valmistelee parhaillaan ensimmäistä albumiaan, joka tulee ilmestymään 2023. Debyytti-ep:nsä vuonna 2018 julkaissut artisti kirjoittaa vilpittömiä ja uskaliaastikin asioiden ytimeen meneviä tekstejä, kuten uusinkin julkaisu todistaa.

”Ikävä sua lähti siitä, kun erosin. Sen jälkimainingeissa ei ollut sitä vihaa ja katkeruutta mitä suhteen päättyessä usein saattaa kohdata, vaan enemmänkin kiitollisuutta siitä, että oltiin ja koettiin ne mitä meidän yhdessä pitikin”, Jenna Alexa kertoo.

Lämminsydäminen kappale ilmentää myötätuntoa, jota ei mitenkään oletuksena ihmissuhteiden päättyessä kohtaa. Kiitollisuus ja armollisuus yhdessä Jenna Alexan vahvan äänen kanssa kuitenkin muodostavat niin vakuuttavan pohjan biisille, että se voinee parhaimmillaan toimia suunnannäyttäjänä tilanteissa, joissa tekisi mieli turvautua kaunaan ja kiukkuun.

Lisää luettavaa