Jenni Vartiaiselta uusi albumi: katso kansikuva täältä – myös äänetön ennakkokuuntelutilaisuus tarjolla

Uutta Jenniä saatavilla piakkoin.

07.08.2018

Platinaa striimannut Turvasana-kappale esitteli uudistuneen Vartiaisen ja samalla aloitti uuden ajanjakson taiteilijan uralla viime vuonna.

Nyt Jenni on ilmoittanut, että hänen uusi albuminsa Monologi ilmestyy 7. syyskuuta.

”Kun aloitin levyn kirjoittamisen kävin läpi eriytymistä ja voimakasta muutosta. Vanhasta irti päästäminen on vaikeaa, mutta samalla ainoa ja oikea vaihtoehto. Itsemme peilaaminen muiden ihmisten kautta tuo esille odottamattomiakin asioita. Tämä koko prosessi kuuluu levyllä”, kertoo Jenni Vartainen.

Jenni Vartiainen järjestää faneille ainutlaatuisen Silent Disco -albuminkuuntelutilaisuuden kauppakeskus Forumissa 5.9. Levyn pääsee kuuntelemaan ennakkoon sekä tapaamaan Vartiaista.

Suomen suosituimpiin liveartisteihin kuuluva Jenni Vartiainen järjestää myös konsertin Hartwall-areenalla perjantaina 16. marraskuuta.

Lisää luettavaa