Jo 85 prosenttia musiikista kulutetaan suoratoistopalveluista – kokonaisarvo jatkaa kasvua

Fyysisten äänitteiden myynti väheni jälleen.

02.04.2019

Musiikkituottajat – Ifpi Finland ry:n tiedotteen mukaan äänitteiden kokonaismarkkina kasvoi Suomessa 11 prosenttia vuonna 2018.

Vuodesta 2000 alkanut äänitemarkkinan lasku kääntyi kasvuun vuonna 2015. Neljän peräkkäisen kasvuvuoden jälkeen kokonaisarvo vuonna 2018 oli 50,5 miljoonaa euroa. Arvo on miltei sama kuin 10 vuotta sitten, mutta lähes 20 miljoonan euroa pienempi vuosituhannen vaihteen huippuvuosina.

Suoratoistopalvelujen 16 prosentin kasvu nosti niiden osuuden kokonaismarkkinoista peräti 85 prosenttiin.

Fyysisten äänitteiden myynti laski 12 prosenttia. Niiden osuus äänitteiden kokonaismarkkinoista on enää 13 prosenttia. Vinyylilevyjen osuus kokonaismarkkinoista on 3 prosenttia.

Downloadit eli latauskauppa jatkaa laskua. Sen osuus kokonaismarkkinoista on enää 1,5 prosenttia.

Musiikkituottajien toiminnanjohtaja Antti Kotilainen kertoo olevansa pääosin tyytyväinen markkinakehitykseen. Niin sanotun arvokuilun (value gap) ja siitä aiheutuvan markkinoiden epätasapainon hän näkee epäkohtana, johon toivoo korjausta.

”Tällä hetkellä musiikkivideoiden suoratoistopalveluista saatava korvaus on hävyttömän alhainen verrattuna niiden asemaan ylivoimaisesti suosituimpana musiikinkulutustapana. Videostriimauksesta saatava korvaus oli vuonna 2018 ainoastaan noin 5 prosenttia äänitteiden kokonaismarkkinoista.”

Ratkaisua Kotilainen odottaa muun muassa EU-parlamentin viime viikolla hyväksymästä tekijänoikeusdirektiivin uudistuksesta.

”Sen yhtenä tarkoituksena on taata oikeudenhaltijoille tasavertaiset neuvotteluoikeudet sisältöjensä käytöstä”, Kotilainen sanoo.

Äänitemarkkinoiden kotimaisuusaste on 37 prosenttia. Indie-yhtiöiden osuus kotimaisen musiikin kokonaiskulutuksesta oli yhteensä noin 25 prosenttia. Kotimaisen musiikin suosio näkyi myös vuoden myydyimpien äänitteiden listauksissa. Vuoden 2018 Top 10 -albumilistalla oli kuusi kotimaista albumia ja Top 10 -singlelistalla puolestaan kuusi kotimaista kappaletta. Fyysisten äänitteiden Top 10 -listalta löytyi peräti kahdeksan kotimaista julkaisua. Listat löytyvät alta.

Lisää luettavaa