Joel Melasniemi, Ruusut ja muita tuttuja nimiä – Folkhem on uusi superyhtye

Folkhem julkaisi kaksi uutta kappaletta.

31.01.2020

Folkhem julkaisi yöllä kaksi kappaletta.

Kyseiset biisit ovat uuden superyhtyeen ensimmäiset julkaisut. Bändissä soittavat Kyösti Salokorpi, Joel Melasniemi, Axel Ehnström, OP Vuorinen sekä Alpo Nummelin.

Salokorpi on kirjoittanut ja tuottanut kappaleita artisteille kuten Jenni Vartiainen, Kristiina Wheeler, Manna ja Teflon Brothers. Joel Melasniemi on tuttu tietenkin niin Ultra Brasta kuin Scandinavian Music Groupista. Axel Ehnström puolestaan on suurelle yleisölle tuttu Paradise Oskarina, millä nimellä edusti Suomea Euroviisuissa vuonna 2011.

Kun tähän lisätään vielä tuottajan tunnettu OP Vuorinen eli OP Beats sekä muun muassa Ruusut-yhtyeestä tuttu Alpo Nummelin, niin lopputuloksen on helppo kuvitella olevan silkkaa priimaa. Ja sitähän se onkin.

””Kuolemantähti” kertoo 80-luvun lämpimän muovisin soundein maailmasta, jossa todelliset vaihtoehdot on kuihtuneet kuluttajavalinnoiksi massiivisella ostoskeskusplaneetalla. Tai jotain sen suuntaista. ”Kuulokkeet” on tavallaan ekalle biisille sukua: sen päähenkilö on käpertynyt kuulokkeiden ja ruudun rajaamaan, valmiiksi paloiteltuun nykyhetkeen. Vilma Alina kirjoitti ja lauloi biisiin hienon osan”, kertoo yhtye Facebook-sivuillaan täällä.

Niin, ja Kuulokkeet-kappaleella vierailee tosiaan Vilma Alina. Huh!

Kuuntele yhtyeen kaksi viime yönä julkaistua kappaletta alta.

Lisää luettavaa