Joensuun Kerubi-klubille löytyi koti uudesta kulttuuritalosta

15.04.2010

Joensuun Karjalantaloon perustetaan uusi rytmimusiikin keskus. Sen katon alta löytyvät uudet tilat myös rock-klubi Kerubille.

Teksti: Tomi Nordlund, kuva: Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiö

Vuonna 2002 toimitilansa menettänyt joensuulainen rock-klubi Kerubi oli 1990-luvun itäsuomalainen ilmiö. Hieman yli kymmenen toimintavuotensa aikana Kerubista ehti kehkeytyä valtakunnallisesti merkittävä rockareena.

Erilaisia tilavaihtoehtoja uudelle Kerubille kartoitettiin peräti kahdeksan vuoden ajan, mutta turhaan. Pieni kahvilatyyppinen Kerubin Kuppila kantoi nimeä muutaman vuoden, mutta joutui sulkemaan ovensa tämän vuoden tammikuussa.

Kerubia ikävöiville musiikinharrastajille on vihdoin luvassa iloisia uutisia. Rock-klubin toiminta jatkuu Ilosaaressa sijaitsevassa Karjalantalossa. Muun muassa Ilosaarirockia ja elokuvafestivaali Rokumenttia järjestävä Joensuun Popmuusikot ry on perustanut uuden osakeyhtiön, joka vuokraa talon Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiöltä.

Karjalantaloa ei kuitenkaan olla muuttamassa pelkäksi Kerubiksi, vaan vanha rockpyhättö sulautuu osaksi talon uusia toimintoja. Vuoden 2011 alusta lähtien Karjalantalossa vaikuttaa uusi rytmimusiikin keskus. Se pitää sisällään Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun pop-, jazz- ja kansanmusiikin opetuksen sekä popmuusikoiden klubi- ja ravintolatoiminnan.

Joensuun Popmuusikoiden toiminnanjohtaja Markku Pyykkönen korostaa, että Karjalantalossa ei tulla harjoittamaan matalaa tai korkeaa kulttuuria, vaan tarkoituksena on tuottaa ylipäänsä kiinnostavaa ja laadukasta ohjelmatarjontaa.

”Vuosituhannen vaihteessa Kerubi ei tarjonnut ainoastaan rockmusiikkia, vaan tilassa järjestettiin myös poikkitaiteellisia ja kokeilullisia iltamia. Nyt pääsemme päivittämään Kerubin toimintaa tämän päivän tasolle.”

Samalla toivotaan Joensuun kiinnostavuuden musiikin opiskelupaikkana lisääntyvän. Yhteistyö takaa pop- ja jazz-opetuksen sekä maan ainoan ammattikorkeakoulutasoisen itäisen kansanmusiikin koulutuksen jatkumisen Pohjois-Karjalassa.

Lisää luettavaa