Joko olet ottanut ruff soundin haltuun? Brittiartisti kertoo aloittaneensa aivan uudenlaisen musiikkityylin

13.05.2016

”It’s been a ruff day, I need woofles”, sanoi koira kun tuli töistä kotiin. Nyt ”ruff” on saamassa myös toisenlaisen merkityksen. Eikä DMX myöskään liity asiaan mitenkään, ainakaan toistaiseksi.

Grimen seuraavaksi suureksi nimeksi, esimerkiksi täällä Rumbassa povattu Novelist kertoi aloittaneensa uuden genren nimeltään ruff sound.

Näin ollen Novelist on tekemässä pientä pesäeroa perinteiseen grime-tyyliin. Asiaa selventää esimerkiksi se, että ruff soundissa on 152-160 iskua minuutissa, kun grimen tempo on yleensä 140.

Asiaa julkistaakseen Novelist ja kumppanit olivat ruffauttaneet ilmoille neljäkymmentä minuuttia kestäneen setin Rinse FM:ssa. Varsin vikkelästä sanailusta on kyse.

Todettakoon, että eilen uutisoimme Azelia Banksista sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa. Samassa yhteydessä nostimme esiin Novelistin twiittauksen jossa hän korosti grimen ja hiphopin eroja. Siitä päivä ja olemme ihmettelemässä grimen ja ruffin eroja. Mitäköhän sitä huomenna tapahtuu aiheen tiimoilta?

Lisää luettavaa