Sanoitusblogi kääntää katseensa vaikeaan aiheeseen. Tällä kertaa Tuukka Hämäläinen esittelee viisi kappaletta, joiden tarinat perheväkivallasta ovat tavalla tai toisella koskettavia.
Kuva: Popgee, teksti: Tuukka Hämäläinen
Perheväkivalta kuuluu raiskauksen ohella siihen kategoriaan, josta on todella hankala kirjoittaa. Eikä vain siksi, että siitä on hankala kirjoittaa uskottavasti, vaan siksi, ettei teksti äityisi täysin saippuaksi. Mikään ei ole pahempi loukkaus perheväkivallan uhreja kohtaan kuin kirjoittaa siitä lässyttävää tekstiä.
Kuitenkin aihe on käsittelemisen arvoinen ja perin ajankohtainen, joten katsokaamme viittä perheväkivaltaa käsittelevää kappaletta. Biisejä tästä vaikeasta aiheesta on itseasiassa tolkuttoman paljon, joten valinnat voivat joidenkin mielestä vaikuttaa mielivaltaisilta. Katsoin kuitenkin tuttuun tapaan ensisijaisesti sanoituksia ja aiheen käsittelyä.
1. Suzanne Vega – Luka
san. Suzanne Vega (Solitude Standing, 1987)
Tätä klassikkokappaletta on mahdotonta ohittaa, vaikkei siitä välttämättä pitäisikään. Luka on Wikipedian mukaan ensimmäisiä kappaleita, joissa käsiteltiin perheväkivaltaa, mutta eiköhän niitä ollut jo aiemminkin.
I think it’s because I’m clumsy
I try not to talk too loud
Maybe it’s because I’m crazy
I try not to act too proud
They only hit until you cry
And after that you don’t ask why
You just don’t argue anymore
You just don’t argue anymore
Luka on jo tunnistettavuutensa puolesta ensimmäisenä mieleentuleva kappale perheväkivallasta, mutta missään tapauksessa se ei ole paras. Koko kappaleen asetelma jää hyvin epäselväksi: kuka Lukaa hakkaa ja mistä se johtuu? Toisaalta hakkaajan motiivit taitavat olla Lukallekin hämärän peitossa.
Yes I think I’m okay
I walked into the door again
Well, if you ask that’s what I’ll say
And it’s not your business anyway
I guess I’d like to be alone
With nothing broken, nothing thrown
Just don’t ask me how I am
Vielä tärkeämpää: kenelle kappaletta lauletaan ja miksi? Luka on myös melko kesy, eikä ota turhia riskejä. En tarkoita, että aiheesta pitäisi kirjoittaa groteskin kirjaimellisia biisejä, mutta hieman raadollisempana kappale tekisi voimakkaamman vaikutuksen kuulijaan.
2. Fish – Family Business
san. Derek W. Dick (Vigil in a Wilderness of Mirrors, 1990)
I heard a battle raging on the other side of the wall
I buried my head in a pillow and tried to ignore it all.
Every night when I hear you I dream of breaking down your door
an avenging knight in shining armour, to rescue you from it all
Fishin kappale on kuin vastine Lukalle. Family Business kertoo sivustakatsojan version: oletettavasti miespuolinen kertoja kuuntelee seinäntakaista tappelua ja kohtaa myös sen seuraukset, mutta kokee itsensä kykenemättömäksi puuttumaan tapahtumiin. Fish esittää olennaisen kysymyksen: Missä vaiheessa ihmisen pitäisi puuttua ”muiden asioihin”?
So I become an accessory and I don’t have an alibi
to the victim on my doorstep the only way I can justify.
It’s family business, family business.
How long does it stay family business.
Kappaleen tragedia on juuri siinä, kuinka sivustakatsojakin muuttuu osasyylliseksi, koska hän ei mennyt väliin tarpeeksi aikaisin. Kappaleen synkeä sävellys ei päästä kuulijaa otteesta, kunnes lopulta tuntee itse olevansa samanlaisessa välikädessä kuin kappaleen kertoja.
3. Joni Mitchell – Not to Blame
san. Joni Mitchell (Turbulent Indigo, 1994)
The story hit the news
From coast to coast
They said you beat the girl
You loved the most
Your charitable acts
Seemed out of place
With the beauty
With your fist marks on her face
Your buddies all stood by
They bet their fortunes
And their fame
That she was out of line
And you were not to blame
Joni Mitchellin ääni on täydellinen aiheen käsittelyyn ja kynä on kyllin terävä. Not to Blame ottaa hieman erilaisen perpektiivin perheväkivaltaan, sillä kappaleen käsittelemä pariskunta on kuuluisa ja väkivallanteko on kaikkea muuta kuin yksityinen. Kappaleen on huhuttu kertovan Jackson Brownen ja Daryl Hannahin parisuhteesta, mutta Mitchell on kieltänyt tämän toistuvasti.
Six hundred thousand doctors
Are putting on rubber gloves
And they’re poking
At the miseries made of love
They say they’re learning
How to spot
The battered wives
Among all the women
They see bleeding through their lives
”Kuusisataatuhatta lääkäriä” on hieno kuvaus iltapäivälehtien lukijoille, jotka keittiöpsykologin ottein analysoivat kaikkein karuimmatkin väkivaltarikokset. Mitchell kiinnittää huomiota juuri siihen, kuinka tragedian julkisuus tuo siihen vielä uuden kauheuden piirteen: yleisön, joka rationalisoi ja perustelee vaimonhakkaajien toiminnan.
4. Zen Café – Ensimmäinen
san. Samuli Putro (Vuokralainen, 2002)
Älä puhu sille jätkälle
älä katso sinne päin
turha viatonta esittää
kai vittu mä nyt näin
koitatko sä minut nolata
tai mua alistaa
kaikkien nähden
Samuli Putro tekee Ensimmäinen-kappaleessaan rohkean tempun: hän astuu pahoinpitelijän kenkiin. Monista perheväkivaltaa käsittelevistä kappaleista harva uskaltautuu tähän liikkeeseen. Biisi on jäänyt vähän Vuokralainen-albumilla sitä seuraavan, vielä karmeamman Puuenkelin jalkoihin, mutta se ansaitsee juuri sanoituksensa ja perspektiivinsä ansiosta lisähuomiota.
Ei liiku luoja tällä puolella yön
opit kyllä sen
olen ensimmäinen
enkeli on rauta soljessa vyön
tunnet kyllä sen
kuka on ensimmäinen
Putron luoma kertoja on raukkamainen, alhaisesta itsetunnosta kärsivä wanna-be-äijä, joka purkaa omaa epävarmuuttaan paremman puoliskonsa hakkaamiseen (vyöllä). Kertoja kaiken lisäksi rationalisoi puolisonsa ansaitsevan kohtelunsa jonkinlaisena ”rangaistuksena” miehensä nolaamiseasta. Niin kamalaa kuin tämä onkin, sillä on varmasti vastineensa todellisuudessa.
5. PMMP – Joku raja
san. Paula Vesala & Mira Luoti (Leskiäidin tyttäret, 2006)
Jos lyöt vielä kerran, niin minä tapan sut,
ja isken jollain millä sinäkin oot mua hakannut.
Mä astun harhaan taivaan tieltä
jonnekin pimeään, mut viedään sinne,
missä ei ees tarvitse nimeään
PMMP:n Joku raja ansaitsee ylistyksensä. Se on raivonpurkaus pahoinpitelevää puolisoa vastaan. Laulajien ulosannin ja sovituksen vuoksi kappaleen tunnelmaan pääsee helposti mukaan ja tuntee sen suoranaisen inhon, jota tekstin puhuja tuntee pahoinpitelijäänsä kohtaan. En sano, että Joku raja on välttämättä paras kappale, mitä perheväkivallasta on kirjoitettu, mutta jotakin aiheelle keskeistä se onnistuu kiteyttämään paremmin kuin mikään muu kuulemistani kappaleista.
Kaikki sanoo sävyyn säälivään:
oma vika kun tällaiseen jään,
mut en tiedä enää itsekään,
ketä pelkään.
En ole nainen, en yhtään mitään –
kidutettu eläin häkissään