”Me juostiin suomirokin läpi, joka vitun kädes sakset” – Mikael Gabrielilla ja Timo Pieni Huijauksella ilmoitusluontoista asiaa

Mikael Gabriel aka. Faktoi ja uutta musiikkia tekevä Timo Pieni Huijaus samalla kappaleella.

23.09.2016

Mikael Gabriel on jo pitkään laukonut kommentteja, jotka ovat aiheuttaneet polemiikkia niin puolesta kuin vastaan.

Räppäri on ottanut itselleen Faktoi-aliaksen, jolla tykittelee kärkkäämpiä riimejä. Nyt tulee jälleen uutta materiaalia ja suomirap-faneja varmasti hyvin kutkuttavalla tavalla: kappaleessa on mukana myös Timo Pieni Huijaus. Huijaukselta ei ole viime aikoina kuultu paljoa uusia riimejä. Biitistä vastaa Agile. Kuuntele Ilmoitusluontoista asiaa jutun alta.

Biisi starttaa viittauksella Rosvo-Roope -laulun ensimmäiseen säkeistöön. Myös Timo Pieni Huijauksen verse käynnistyy samalla idealla. Faktoi räppää muun muassa 2.0:sta, jolla viittaa suomirapin uuteen aaltoon, sekä kertoo että ainoastaan Laiho (Elastinen) ”elää tätä kulttuuria”. Myös skenen tilaa käsitellään: ”räppärit on poppareita”.

Timo Pieni Huijauksen versessä tiputellaan melkoisella tahdilla. TPH viittaa pieneen levytystaukoonsa ja ilmeisesti lisää materiaalia on luvassa. TPH myös räppää, että tauosta huolimatta kukaan ei vienyt hänen paikkaansa. Mainintansa saavat myös Cheek ja Elastinen, jotka ovat TPH:n mukaan ”suomiräpin kicki ja snare”. Versen lopuksi Timo Pieni Huijaus räppää syövänsä räppärit elävältä ja ”Miklu skruudaa muut”.

Mikael Gabriel nähdään nyt kuluvana syksynä Vain Elämää -ohjelmassa. Gabrielin nimi siis tulee pysymään monien huulilla vielä pitkän tovin. Nyt voidaan vain arvailla, että saako vastaavat julkaisut vielä jatkoa kuluvina viikkoina.

Soundcloudissa lukee biisin viitteenä, että ”tää menee monelle tääl”. Tsekkaa oletettavasti keskustelua herättävä kappale alta.

Lisää luettavaa