Justin Bieber avautuu rankasta nuoruudesta: ”käytin kovia huumeita ja tuhosin ihmissuhteita”

Justin Bieber kertoo olevansa muuttunut mies.

03.09.2019

Justin Bieber on tehnyt viime aikoina satunnaisia vierailuja eri artistien tuotoksilla, mutta varsinaisten omien julkaisujen saralla on ollut hiljaista.

Syy asialle on selkeä: Bieber yrittää rakentaa elämäänsä kuntoon. Justin Bieber on kärsinyt mielenterveydellisistä ongelmista, kertoen kertonut niistä avoimesti sosiaalisessa mediassa. Viimeksi neljä vuotta sitten sooloalbumin julkaissut Bieber on julkaissut uuden postauksen Instagramissa ja kertoo siinä avoimesti omista ongelmistaan.

Kanadalainen, jo lapsesta asti supertähden elämää viettänyt poplaulaja tiedostaa sen, että hänen ongelmiaan voisi vähätellä, koska hän on rikas ja kuuluisa. Myös näitä elementtejä hän perkaa omassa julkaisussa.

Instagram-postauksessa Bieber kertoo kuinka ymmärtää jokaista ihmistä, joka on niin pettynyt omaan elämäänsä ja huonoihin päiviin, että ei edes näe syytä elää. Bieber kertoo, että hänellä on kyllä vaatteita, autoja ja rahaa, mutta ei tuntenut oloaan ikinä hyväksi.

Hän muistuttaa siitä, että lapsitähtien elämä ei usein etene kovinkaan ruusuiseksi ja siitä, että monet muusikot päätyvät kiertueilla käyttämään alkoholia ja huumeita, koska ei tule minkäänlaista tilaisuutta pysähtyä ja tehdä hyviä valintoja.

Bieber kertoo, että hän oli rikkinäisestä perheestä ja julkisuus alkoi liian varhain. Aluksi oli mukavaa kuulla olevansa paras ihminen maailmassa, mutta pian kaikki muuttui. Bieber päätyi käyttämään kovia huumeita ja käytännössä tuhosi omat ihmissuhteensa.

”Olin ärtynyt, vihainen ja epäkunnioitin naisia. Muutuin etäiseksi niille jotka rakastavat minua ja elin piilossa oman kuoren takana. Tuntui, että en pysty ikinä kääntämään suuntaa”, Bieber kirjoittaa ja jatkaa:

”Meni vuosia tulla takaisin näistä kamalista päätöksistä, korjata ihmissuhteita ja muuttaa toimintaani niitä koskien. Onneksi tapasin uskomattomia ihmisiä jotka rakastavat minua sellaisena kuin olen.”

Nyt Bieber kertoo viettävänsä elämänsä parasta aikaa avioliitossa, olevansa sitä myöden kärsivällisempi, luottavaisempi, sitoutuneempi, kiltimpi ja nöyrempi. Bieberin mukaan siis sellainen, mitä vaatii olla hyvä mies. Justin Bieber on naimisissa Hailey Baldwinin kanssa.

Laulajan viimeisimmät yhteistyöt ovat vierailu Ed Sheeranin kappaleella I Don’t Care ja remix Billie Eilishin kappaleesta Bad Guy. Tsekkaa biisit alta ja jutussa mainittu Instagram-postaus.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Hope you find time to read this it’s from my heart

Henkilön Justin Bieber (@justinbieber) jakama julkaisu



Lisää luettavaa