Justin Timberlaken musiikkiura katkolla

04.10.2010

Laulajatähti keskittyy näyttelemiseen.

Kuva: Sony

Justin Timberlake kertoo, ettei hänellä ole minkäänlaista suunnitelmaa tehdä seuraajaa vuoden 2006 FutureSex/LoveSounds-albumilleen.

”Tiedän tulevasta levystä sitten, kun tiedän siitä”, Timberlake, 29, sanoo ympäripyöreästi The Guardianille. Justin on myös pudotettu pois levy-yhtiön julkaisuaikatauluista, mitä hän kommentoi lähinnä ivallisesti, ja kysyy: ”maalaavatko maalaritkaan taulujaan siten, että niiden on oltava valmiina 21. joulukuuta?”

Lisäksi Timberlake on vastikään kertonut Entertainment Weekly -lehdelle, että hän ei tiedä, kuinka paljon käyttää voimavaroja musiikkiin jatkossa.

Viime vuodet poikabändi N’Syncistä soolouralle vuosikymmen sitten ponkaissut laulaja on keskittynyt näyttelijänuraansa. Hänen tuorein roolinsa nähdään 22. lokakuuta Suomen-ensi-iltansa saavassa, Facebookin synnystä kertovassa The Social Network -elokuvassa. Lisäksi hänellä on työn alla miespääroolit Bad Teacher– ja Friends with Benefits -Hollywood-komedioissa.