Juuri saamamme tiedon mukaan Elvis ei meitä vihikään

Pasa pettyi Elviksen vihkimättömyyteen.

20.06.2018

2000-luvun alussa lapsuudenystävysten perustama Pasa julkaisi tänään uuden Elvis ei meitä vihikään –nimisen videon. Myös yhtyeen hartaasti odotetun kakkosalbumin julkaisupäivä on lyöty lukkoon. Meistä piti tulla –levy ilmestyy 7. syyskuuta

Biisin taustalla on häärinyt Pasan luottotuottaja Artturi Taira (Pariisin Kevät, Rubik).

”Biisi maalaa kuvan monelle varmasti tutusta tilanteesta, kun elämä ja sen häiriötekijät tulevat parisuhteen väliin ja rakkaus vain jossain vaiheessa loppuu. Ja vaikka se kuinka sattuukin kun yhteinen tulevaisuus muuttuu menneisyydeksi, siitä pääse lopulta yli. Ehkä jopa entistä vahvempana. Tätä biisiä kuunnellessa ei toivottavasti tarvitse surra vaan voi muistaa ne hyvät hetket ja luoda uusia. Ja ainiin, saa tanssia!” avaa yhtye kappaleen taustoja.

Pasa esiintyy Stadin Juhannuksen avajaiskonsertissa to 21.6. Lonnan saarella ja levynjulkaisukeikka soitetaan Kuudennella Linjalla pe 21.9.

Lisää luettavaa