Jyväskylästä ponnistava räppäri Tomo on julkaissut biisin Itekseen.
Samalla biisistä tehtiin myös video. Virallisesti biisi ilmestyy sinkkuna vasta perjantaina, mutta Rumballa on ilo esittää video jo ennakkoon.
Kappale on singlejulkaisu touko-kesäkuun vaihteessa ilmestyvältä Tomon toiselta täyspitkältä albumilta.
”Jokainen tarvii mun mielestä omaa aikaa ja tää on mun oman ajan biisi. Kun oot ollu koko päivän menossa, ja sit vihdoin pääsee himaan, mä tarviin aina hetken yksin. Tää biisi kuvaa sitä hetkee kun saa rentoutua, ja kelata päivän läpi. Pakko myöntää, että ilman Itekseen-hetkiä olisin hukassa”, Tomo eli Tommi Huvila kertoo biisistä.
Katso video alta.
