Karinan ystäville sekä hyviä että huonoja uutisia

Kulttuuritalon konsertti siirtyy. Myös perjantaiksi kaavailtu keikka soitetaan striimin välityksellä.

18.03.2020

Karinan oli määrä esiintyä 2-albuminsa levynjulkaisukonsertin merkeissä Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 20. maaliskuuta. Kuten miltei kaikki muutkin tapahtumat, myös tämä on jouduttu perumaan.

Aivan kokonaan konserttia ei kuitenkaan peruta! Vaikka yleisö ei pääse paikalle, Karina soittaa keikan tyhjälle salille ja Helsingin Sanomat striimaa sen sivuillaan livenä alkaen kello 20.

Varsinaiselle konsertille on löydetty uusi päivä. Karinan levynjulkkareita vietetään virallisesti torstaina 3. syyskuuta. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan. Mikäli uusi päivä ei käy, lipun voi palauttaa Tikettiin.

Rumballa on tarjota Karina-vajareihin 2-albumin levyarvio ja yhtyeen oma taustoitus levyn kappaleille.

Lisää luettavaa