Katso K-X-P:n uusi video, joka on tehty YLE:n aikanaan kieltämän rattijuopumusvideon pohjalta

13.02.2013

Op:l Bastardsin perustuksille syntynyt K-X-P julkaisi tällä viikolla toisen albuminsa. Bändi esittelee nyt levyltä Magnetic North -musiikkivideon, jonka kuvitus on kaivettu heavy metalin säestämistä 1980-luvun absurdeista Automania-liikennavalistusvideoista.

Kuva: Leena Ollikainen

K-X-P:n eponyymi debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2010. Johtohahmo Timo Kaukolammen ja Tuomo Purasen sekä rumpaleiden Anssi Nykäsen ja Tomi Leppäsen muodostama kokoonpano julkaisi toisen albuminsa II kuluvan viikon maanantaina.

Nyt yhtye tuo katsottavaksi II-albumilta uuden musiikkivideonsa biisistä Magnetic North.

Videota varten yhtye otti yhteyttä heavy-yhtye Sarcofaguksen kitaristinakin toimineeseen ohjaaja Kimmo Kuusniemeen, joka ohjasi 1980-luvulla Rumbablogissakin esitellyn Automania-valistussarjan Suomen liikenneturvallisuustyön keskusjärjestö Liikenneturvalle.

Kuusniemen valistusvideoilla pyrittiin kotimaisen heavy metalin ja lennokkaan videokuvaston avulla tekemään kaavoihinsa kangistuneesta liikennevalistuksesta sen ajan nykynuorisoon paremmin vetoavaa.

K-X-P halusi käyttää Magnetic Northin musiikkivideona Kuusniemen vuoden 1986 valistusvideota Drinking ’n’ Driving, joka kiellettiin aikoinaan esittämästä Suomen televisiossa, koska sen väitettiin saaneen rattijuopumuksen näyttämään hauskalta.

Alta voit lukea Kimmo Kuusniemen kertomuksen Drinking ’n’ Driving -videon taustoista. Magnetic Northin videon pääsee katsomaan Spin-lehden sivuilta tästä.

”Aikaisemmat Automania-videot olivat saaneet hyvää palautetta ja niitä oli esitetty toistuvasti sekä YLE:llä että Finnkinon elokuvateattereissa.

Valistussketsi Drinking ’n’ Drivingin katsottiin kuitenkin menneen liian pitkälle. Videon tilannut asiakas Liikenneturva oli tyytyväinen hauskaan ja psykedeeliseen videoon, joka varoitti kuljettajia päihteiden vaikutteiden alaisena ajamisesta. Moni on kommentoinut videota, että juomissa on täytynyt olla muutakin kuin alkoholia!

Videon loppulauseessa sanotaan: ”Ryyppääminen ja ajaminen samaan aikaan ovat vaikeaa – ja jopa laitonta!” Tarttuvaa! Suuri ja mahtava Suomen Yleisradion TV päätti kuitenkin, että video sai kännissä ajamisen näyttämään liian hauskalta.

K-X-P otti minuun yhteyttä halutakseen käyttää Drinking ’n’ Driving -videon materiaalia Magnetic North -musavideossaan. Ajattelin, että miksi ei? Drinking ’n’ Driving on jo melkein 30 vuotta vanha, joten tämähän on vain kierrättämistä sanan parhaassa merkityksessä. Katsottuani K-X-P:n aikaisempia videoita tajusin, että Drinking ’n’ Driving sopisi heidän surrealistiseen musiikkiinsa täydellisesti. Lopputulos on mielestäni loistava ja työskentelisin yhtyeen kanssa mielelläni uudelleen.

Nippelitietoa:

-Yhtään oikeaa näyttelijää ei satutettu valitusvideoiden kuvauksissa. Kaikki videoiden esiintyjät olivat kavereita, kavereiden kavereita ja heidän tyttöystäviään. Drinking ’n’ Driving -videossa päähenkilö oli kaverin kaveri Pekka Vartiainen ja hänen tyttöystävänsä esitti suurinta osaa muista rooleista. Liskoa esitti Tanja Katinka Karttunen, elokuvantekijäpariskuntamme toinen puolisko.

-Liskolla viitataan suomalaiseen sanontaan liskojen näkemisestä, eli silloin kun joku on todella kännissä.

-Alppimaa-baari, josta video alkaa, oli kuuluisa räkäläjuottola Helsingin Kalliossa. Todellinen epätoivon linnake. Älä lähde etsimään kyseistä baaria, sillä sitä ei enää ole. Onneksi.”

Lisää luettavaa