Katumankeli julkaisi esikoislevynsä – kappaleita sitoo yhteen erikoinen hahmogalleria

Katumankeli-yhtye on julkaissut esikoislevynsä tänään.

14.10.2022

Katumankeli oli ensin kahden 15-vuotiaan ensikosketus keikkailuun. Kitaristi Mio von Reichen ja laulaja Timo Kalliokosken duo on sittemmin laajentunut kolmihenkiseksi kosketinsoittaja Nemo Mannermaan liityttyä Katumankelin ytimeen.

Bändi julkaisi levy-yhtiö Nemolevyjen kautta nimikko- ja ensilevynsä tänään. Levyn tyyliltään moninaisia pop-kappaleita sitoo yhteen kaiken perustana säilyvä alkuyhtye: kitara ja laulu.

Katumankelin sanoituksissa päästään esimerkiksi ajelulle Puolan maaseudulle ja bossa nova -rytmien säestämälle puutarhaseikkailulle Sipulipojan ja Sitruunakenraalin luokse.

”Nähdäkseni levyn kappaleita sitoo yhteen myös se hahmogalleria, joka albumin edetessä piirtyy kuulijan mieliin sanoituksien kautta: tuttavuutta tehdään muiden muassa Albin Kuikkaan, kitakuonoon, Sipulipoikaan, Anneen ja Kariin”, kappaleita sanoittanut Kalliokoski kertoo tiedotteessa.

Katumankelin voi nähdä keikalla rummuin ja bassoin laajennettuna ainakin 25. marraskuuta Helsingin Semifinalissa yhdessä Soviet Hot Dogin kanssa.

Lisää luettavaa