Vaikka Svart tunnetaan uuden alakulttuurirockin ja -metallin julkaisijana, levymerkin juuret ovat uudelleenjulkaisuissa ja kuriositeettien arkeologisissa kaivauksissa. Viimeksi mainittua osaamista saatiin todistaa hiljattain, kun yhtiö julkaisi kaksi kokoelmaa, Superkingi ja The Sun Shines at Night.
Superkingi on undergroundin moniottelijan Ville Pirisen kuratoima selektio ”suominuggetteja” pääosin 1970-luvulta. Kokoelman nimi on Jigsaw’n kappaleelta, joka aloittaa levyn. Otsikon alle on koottu 13 kappaletta jytärockia ja protoheviä, vähemmän tunnettua puolta Dannylta ja sataprosenttista kulttikamaa Hard Rock Salliselta.
The Sun Shines at Night on puolestaan käännösiskelmien kimara. Yhdistävänä tekijänä tällä toimittaja-dj Mikko Mattlarin kuratoimalla kokoelmalla on Giorgio Moroder: kaikki levyn kappaleet ovat italialaisen syntetisaattorisuuruuden alkuperäistä tuotantoa, mutta nikkaroitu vastaamaan kotimaista kysyntää. Virve Rostia, Mona Caritaa, Einiä ja Markku Aroa on luvassa.
Haastattelimme ytimekkäästi sekä Ville Piristä että Mikko Mattlaria levyjen tiimoilta.
Mistä alun perin ajatus Superkingi-kokoelmaan, miksi nämä kappaleet oli tärkeää niputtaa yhden otsikon alle?
Ville Pirinen: ”Muistan että suomijytäkokoelman kasaamisesta on jauhettu svartilaisten kanssa ensimmäistä kertaa jo joskus kymmenen vuotta sitten Seremonian ekan levyn julkaisun aikoihin. Innoitus on tullut tietty kaikenlaisista turkish psych-, texas garage rock-, thai disco -kokoelmista, ja siitä että musanörttinäkökulmasta on kiva jos vaikeahkosti kirppareilta kaivettaville sinkuille, longareille ja kokoelmille hajautettuja biisejä kootaan yhteen pakettiin.”
Mitä pidät kokoelman avainkappaleena?
”Kaikki ovat avaimia omiin erityisiin narnioihinsa, hyvänä yleisavaimena nimibiisi. Löytyy ässäriffi, tiukkaa rumpumyllytystä, kunnollista soolokitaraulvontaa, reteä ja runollinen suomenkielinen teksti ja sovituksessa myös muita kuin rajusti rokkaavia sävyjä.”
Jäikö kokoelman ulkopuolelle biisejä, joiden tiputtaminen tuntui pahalta?
”Loppujen lopuksi juttu kasattiin Warnerin katalogista, joka oli siunauksellista sikäli, että oli ylipäätään selkeät rajat sille mistä matskua kaivellaan. Muun muassa tämä rajasi runsaasti alan musaa jutun ulkopuolelle. Hillittömiä ’tällaisia’ biisejähän kotimaisessa musahistoriassa riittäisi vaikka kuinka. Jollekin kuvitteelliselle tulevaisuuden kokoelmalle sitten rankkoja ralleja esimerkiksi Lea Lavenilta, Kummitukselta, Tylymmältä kohtalolta, Hamletilta, Eero Koivistoiselta, Maaritilta, Magyarilta…”
Kerro yksi mielenkiintoinen anekdootti johonkin kokoelman biisiin tai artistiin liittyen.
”Paroni Paakkunaisen Plastic maailma -biisistä löytyi arkistoista full length version, eli siinä on hiukan kestoa ja yksi säkeistö enemmän tekstiä kuin aiemmin julkaistussa levyversiossa. Siisti juttu! Kaiken oikean salapoliisityön Superkingiä varten teki Juha Nikulainen, ja hänen syväluotaavien tutkimustensa sivutuotteena paljastui muun muassa että Suosikin bändikisakiertueen Rock Rallye 77 -palkintolevylle ainokaisen levytyksensä tehneessä Sulo’s Rock Bandissa vaikutti myöhemmässä elämässään esimerkiksi Ylen pomona toiminut henkilö. Kova kotimainen kulttuurihistoria -nugget!”
Teit kansitaiteen kumpaankin kokoelmaan. Miten lähestyit kutakin aihetta? Kuinka merkittävänä itse koet yleisellä tasolla tämänkaltaisten marginaali-/kuriositeettikokoelmien kansitaiteen ja paketoinnin, ja niiden suhteen musiikilliseen sisältöön?
”70- ja 80-lukujen suomalaisen ilmapiirin ja suuren maailman poprock-tähteyden välinen ristiriita on arvokas, kiinnostava ja herkullinen homma. Joku Kauhava ei ollut svengaava Lontoo eikä edes Turku mikään San Francisco. Microvoxilla tallennettiin tiukkaa soundia, mutta se ei ollut mikään Abbey Road. Kansikuvitukset leikkivät tällä ristiriidalla, ja toivottavasti viittaavat kuvitustyylillään ja värimaailmoillaan jonnekin sinne menneisiin vuosikymmeniin.”
”Olen tietysti ylipäätään visuaalisen kulttuurin ystävä, mutta kyllä musan paketointi lienee aivan olennaista muillekin. Kun ’kaikki’ maailman musa on klikkauksen päässä, kuka vaan löytää kyseiset kappaleet kuultavakseen, ja keräilijähahmot omistavatkin jo kaiken originaaliseiskoina. Tällaiset kokoelmat kehystävät äänitaiteen kätevään pakettiin ja käsissä pyöriteltävä graafinen kokonaisuus tarjoaa hiton tärkeän lisänäkökulman ilmiöön, ajankuvaan ja meininkiin.”
”Superkingin vinyylipaketissa mukana tuleva nuorisolehti sisältää eksaktia historiatietoa enemmän subjektiivista horinaa kappaleista ja aihepiiriä juhlistavaa kollaasitaidetta. Tykkään kovasti esimerkiksi Numero Group -levylafkan kokoelmista, tai Svartin suomipunk-outouksien paketeista, joissa on mukana paljon tällaista taidehärpäkettä ja epämääräisempää intoilua musa-aiheidensa ympärillä. Jytäkokikseen näitä aineksia tietysti löytyi suoraan sellaisenaan aikalaislehdistä, kuten Suosikista, Helpistä tai Introsta. Siitä vaan leikkaamaan ja liimaamaan. Toki itsekin kuuntelen musiikkia myös puolihuolimattomasti atk:lta ja älyluurista, mutta kyllä sellaisella kokonaisvaltaisemmalla soittimen ääreen levyliitteiden kanssa linnoittautumisella yleensä saan enemmän irti kuuntelukokemuksistakin.”
Mistä alun perin ajatus The Sun Shines at Night -kokoelmaan, miksi nämä kappaleet oli tärkeää niputtaa yhden otsikon alle?
Mikko Mattlar: ”Pyyntö koostaa levy tällä teemalla tuli Svartilta ja uudelleenjulkaisujen tuottaja Juha Nikulaiselta. Ymmärtääkseni idea on häneltä lähtöisin. Toki tartuin toimeksiantoon mielelläni, koska sen myötä tuli tutustuttua Moroderin uraan kokonaisuutena laajemminkin. Elektroninen disco oli tuttua, mutta purkkapopvaihe ja elokuvamusiikki eivät niinkään.”
Mitä pidät kokoelman avainkappaleena?
”Virve Rostin molemmat biisit kokoelmalla ovat sekä taustojen että Rostin laulamisen osalta todella laadukkaita. Ne olivat hänen tuotannossaan pelkkiä albumiraitoja, mutta eivät todellakaan vasemmalla kädellä tehtyjä.”
Jäikö kokoelman ulkopuolelle biisejä, joiden tiputtaminen tuntui pahalta?
”Ei juurikaan, pois jätettyjen biisien kohdalla päätökset olivat helppoja. Jos jotain olisin halunnut mukaan niin muutamasta Moroderin tuottamasta biisistä suomenkielisen aikalaisversion, joita ei tietääkseni ole tehty. Erityisesti Donna Summerin I Feel Loven suomenkielinen versio kiinnostaisi, jos sellainen olisi olemassa. Miksei myös Love To Love You Babyn, mutta ymmärrän ettei kukaan 1970-luvun kotimainen levytuottaja halunnut tarttua siihen ja kokeilla, olisiko se toiminut suomeksi.”
Kerro yksi mielenkiintoinen anekdootti johonkin kokoelman biisiin tai artistiin liittyen.
”Kokoelman avausbiisi, Dannyn Maantieltä taloon tehtiin Moroderin Son of My Father -kappaleen Englannissa coveroineen Chicory Tip -yhtyeen levytyksen pohjalta. Heidän versionsa oli ensimmäinen Brittien listaykköseksi noussut kappale, jossa syntetisaattori oli merkittävässä osassa. Myös Dannyn versio oli ensimmäisiä tunnettuja suomalaisbiisejä, joissa syntetisaattori kuului näin selvästi, sillä esimerkiksi Hectorin Herra Mirandos -albumi ilmestyi vasta seuraavana vuonna.”
Käännösiskelmien teko kuivui 1980-luvulla. Koetko, että retrospektiivisesti ajateltuna jäimme kenties paitsi kulttuurihistoriallisista helmistä tämän vuoksi? Olisiko käännösiskelmäkulttuurin renessanssille tilausta?
”Jos ajatellaan, että yksi käännösiskelmien tekemisen motiivi tuohon aikaan oli suomalaisten heikko kielitaito, eiköhän niiden huippukausi ole menneisyyttä. Nykypolvet varmasti ymmärtävät englantia niin hyvin, etteivät tarvitse enää listahiteistä suomennettuja versioita. Varmasti kiinnostavia versioita saisi nykybiiseistäkin, mutta en usko, että yleisöllä olisi suurempaa tarvetta niille.”
Superkingi- ja The Sun Shines at Night -kokoelmat nyt levykaupoissa.