Räppäävä veljeskaksikko Rae Sremmurd on Suomen-keikoillaankin suihkuttanut yleisöön pullotolkulla samppanjaa ja kylvänyt seteleitä huolettomasti kuin Peter North siemeniään. Senpä vuoksi nämä reilut parikymppiset eivät ehkä olisi listan kärjessä henkilöistä keneltä kysellä taloudenhallintavinkkejä.
Noh, toisaalta No Typen, Black Beatlesin ja Powergliden kaltaiset hittilekat ovat tahkonneet Swae Leelle ja Slim Jxmmille valtaisat vuoret kahisevaa, joten muutamassa vuodessa on ehtinyt karttua kokemusta ainakin sillä mälläämisestä.
Noisey kyseli Rae Sremmurdilta, miten he pitävät huolen, että pinkka pysyy kunnossa. Vastaukset olivat varsin käytännönläheisiä.
”Älä osta Ferraria, kun sinulla on varaa ostaa Ferrari. Osta se vasta sitten, kun sinulla olisi varaa ostaa kolme sellaista.”
”Käy strippiklubilla vain kuutena iltana viikossa. Seitsemäs olisi liiottelua.”
Videolla kuullaan myös muutama sijoitusvinkki ja todetaan, ettei materia lopulta takaa onnellisuutta!