Kendrick Lamar määrittelee uudelleen, mitä hiphop voi olla tänä päivänä – Mr. Morale and the Big Steppersiä povataan jo nyt vuoden albumiksi

Aikamme merkittävimpänä räppärinä pidetyn Kendrick Lamarin viides albumi on henkilökohtainen, rehellinen ja rajoja rikkova kokonaisuus.

Sukupolvensa ääneksi kuvailtu räppäri Kendrick Lamar on julkaissut odotetun viidennen albuminsa. Mr. Morale and the Big Steppers on 2010-luvun merkittävimpänä räppärinä pidetyn Lamarin ensimmäinen oma albumi viiteen vuoteen.

Vuonna 2017 ilmestynyt uskontoa käsittelevä Damn oli ehdolla seitsemässä kategoriassa ja voitti lopulta viisi Grammyä, muun muassa parhaasta rap-esiintymisestä, -albumista ja -kappaleesta. Nykyään 34-vuotias Lamar sai levystä myös Pulitzer-palkinnon ensimmäisenä rap-artistina koskaan, ja ensimmäisenä populaarimusiikkia edustavana tekijänä sitten vuoden 1943. Pulitzer on journalistisista ja kirjallisista saavutuksista sekä sävelteoksista Yhdysvalloissa myönnettävä arvostettu palkinto.

Damn-albumin ja Mr. Morale and the Big Steppersin välisinä vuosina artisti on kärsinyt niin sanotusta writer’s blockista eli valkoisen paperin kammosta. Hän on kuitenkin vieraillut useiden muiden artistien kuten Lil Waynen, 2 Chainzin, Beyoncén ja Busta Rhymesin kappaleissa. Mies esiintyi alkuvuodesta myös Super Bowlissa Dr. Dren luotsaamassa väliaikashow’ssa.

Lukuisia vierailijoita kuullaan myös Lamarin uudella levyllä. Ääneen pääsevät muun muassa Portishead-yhtyeen Beth Gibbons, Summer Walker, Ghostface Killah, Thundercat ja Kodak Black. Lamarin pitkäaikainen kumppani Whitney Alford ja henkinen opettaja Eckhart Tolle ovat mukana kertojan roolissa. Albumin tuottajiin lukeutuvat muun muassa Sounwave, Pharrell Williams ja Duval Timothy.

Lamar käsittelee rehellisellä ja henkilökohtaisella levyllä muun muassa isyyttä, mustien kokemia yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä ongelmia sekä Kanye Westin ja Draken kilpailuasetelmaa ja sovintoa. Räppäri ottaa kantaa myös cancel-kulttuuriin: useissa kappaleissa vieraileva Kodak Black on tuomittu syylliseksi pahoinpitelystä, ja hänet tunnetaan myös Donald Trumpin kannattajana.

Tunnustuksellinen ja rajoja rikkova albumi on saanut huippuarvosanoja ja jopa täysiä pisteitä kansainvälisissä arvostetuissa medioissa. Muun muassa musiikkilehti NME antoi levylle täydet viisi tähteä ja kehui ”Kendrickin näyttävän kaikille räpin tekijöille esimerkkiä siitä, miten tehdä mullistavaa musiikkia ja kantaa itsensä siinä samalla”. Yli 70-minuuttinen tupla-albumi sai täydet pisteet myös sanomalehti The Guardianilta. ”Laatu ja määrä menivät sekaisin, kun hiphop-albumit venytettiin maksimimittaan cd-aikakaudella, mutta tällä levyllä ei ole hetkeäkään ylimääräistä”, lehden arviossa kirjoitetaan. Mr. Morale and the Big Steppersiä on povattu sekä arvioissa että fanien kommenteissa vuoden albumiksi ja varmaksi Grammy-pöydän tyhjentäjäksi.

Lamar julkaisi albumin ilmestymisen kynnyksellä uuden kappaleen The Heart Part 5, joka ei ole mukana itse levyllä. Biisin musiikkivideossa Lamarin kasvot vaihtuvat deepfake-teknologialla muun muassa Kanye Westin, Will Smithin, Kobe Bryantin ja OJ Simpsonin näköisiksi. ”Kappale on vahva muistutus siitä, että tämä on Kendrick Lamarin universumi, ja kaikki muu rap-musiikki vain pyörii hänen ympärillään”, The Fader kirjoitti arviossaan.

Kuuntele ylistetty levy ja The Heart Part 5 alta.

YouTube video

YouTube video

Lisää luettavaa