Kent soitti viimeisen keikkansa – sadat ihmiset marssivat Tukholman kaduilla ”Ruotsin suurimman rockbändin” kunniaksi.

18.12.2016

Ruotsin musiikkiylpeys Kent soitti eilen viimeisen konserttinsa. Koko syksyn jäähyväiskiertueella ollut bändi lopetti rundinsa Tukholmaan loppuunmyydylle Tele 2 -areenalle.

Yli 25-vuotisen uran kunniaksi Kentin fanit järjestivät kulkueen, joka marssi karnevaalihengessä medboglarplatsenilta Tele 2-areenalle. Osallistujia kulkueeseen ja keskustassa järjestettyyn kokoontumiseen oli toista sataa.

Yhtyettä ei turhaan kutsuta Ruotsin isoimmaksi rockbändiksi. Vuonna 1990 aloittanut Kent oli pitkään ruotsin isoimpia artistivientituotteita. Bändin levyjä on  myyty yli 2,3 miljoonaa kappaletta. Monet kappaleet, kuten Dom Andra ja FF, ja Kärleken Väntar, ovat olleet jättimenestyksiä ympäri maailmaa. Tämä on loistosuoritus pohjoismaiselta, etenkin ei englanniksi laulavalta yhtyeeltä.

Kent soitti jäähyväiskonserttinsa Suomessa lokakuun 29. päivä Vaasassa. Samuli Knuutin arvion sitä edellisen päivän Hartwall-areenakeikasta voit lukea täältä.

Kent oli laulaja Joakim Berg, basisti Martin Sköld, sekä ruotsinsuomalaiset rumpali Markus Mustonen ja kitaristi Sami Sirviö.

Alla kokoelma Kentiä.

Lisää luettavaa