Kenties se maailman paras yhtye perustettiin Suomessa vuonna 1980 – kulttibändi nyt juhlakeikoilla

Jollyt juhlii, juhli sinäkin.

Julkaistu:

Kotimaisen vaihtoehtorockin pioneeri Jolly Jumpers juhlistaa klassikkoalbumi Mobile Babylonin 20-vuotista taivalta erikoiskeikoilla Tampereella ja Helsingissä.

Yhtye esiintyy torstaina 16. heinäkuuta Tampereen Tavara-asemalla sekä perjantaina 17. heinäkuuta Helsingin TAVASTIA-klubilla. Ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketin toimipisteissä.

Vuonna 2006 julkaistu Mobile Babylon oli merkittävä askel yhtyeen pitkällä uralla, ja sitä pidetään yhtenä 2000-luvun parhaista kotimaisista kitararock-levyistä. Kitaristi Arimatti Jutila kertoo tunnelmista tulevien juhlakeikkojen alla:

“Jolly Jumpers on nyt onnellisten tähtien alla. Bändillä on jo merkittävä perintö, mutta silti se luo edelleen vahvaa uutta musiikkia, ja keikoilla kuulostamme paremmalta kuin koskaan. Soitamme Tampereella ja Helsingissä pitkän setin, jossa kuullaan Mobile Babylonin parhaat palat sekä kattava valikoima kappaleita yhtyeen muiltakin albumeilta.”

Jolly Jumpersin keikat ovat harvinaista herkkua: yhtye teki viime vuonna kahdeksan keikkaa, jotka kaikki myytiin loppuun hetkessä. Mobile Babylon -albumia juhlistavat erikoiskeikat ovat yhtyeen kesän ja loppuvuoden 2026 ainoat esiintymiset Tampereella ja Helsingissä. Enemmän bändistä voit lukea vaikkapa täältä.

Lue myös: Suomen paras levy-yhtiö juhlii – lavalla kulttibändi kulttibändin perään

Lue myös: Vuoden kolmanneksi luetuin juttu: ”Eräs maailman parhaista yhtyeistä perustettiin Suomessa vuonna 1980”