Keräilykorttien arvo on noussut markkinoilla niin paljon, että ne aiheuttavat väkivaltaisuuksia USA:ssa – kauppaketju lopetti niiden myymisen

Vakava harrastus.

Katy Perry.

Keräilykortit ovat valtava bisnes maailmalla.

On kyse sitten videopeleihin liittyvistä Pokémon-keräilykorteista tai urheilukeräilykorteista, niin koronapandemien takia keräilykorttien hinnat ovat nousseet pilviin.

Syitä tähän on monia. Keräilykortteja ei pandemian aikana ole valmistettu niin paljoa tehtaiden ollessa kiinni. Toinen suuri syy hintojen nousuun on sekin koronasidonnainen: ihmiset ovat hakeneet itselleen uusia harrastuksia koronapandemian aikana, ja keräily on ollut helppo keino keksiä itselleen uutta puuhaa, sillä niitä voi myymälöiden lisäksi hankkia myös netistä helposti. Parhaimmillaan harvinaisimmista keräilykorteista maksetaan maailmalla miljoonia euroja.

Keräilykorttihysteria on aiheuttanut myös ylilyöntejä. Esimerkiksi Wisconsinissa Yhdysvalloissa tilanne äityi urheilukeräilykorttien suhteen Target-kauppaketjun myymälässä niin pahaksi, että eräs mies puolustautui aseella neljää ryöstäjää vastaan, jotka olivat tämän keräilykorttien perässä.

Nyt Target on päättänyt poistaa kaikki keräilykortit myymälöistään. Myymälöistä poistetaan Pokémon-korttien lisäksi myös NBA-, NFL- sekä MLB-keräilykortit.

Pokémoniin liittyen: Katy Perry julkaisi perjantaina uuden kappaleen Electric. Video juhlistaa Pokémon-brändin 25 vuoden mittaista taivalta, ja videolla ovat mukana Pokémon-hahmot Pikachu ja tämän varhaisempi inkarnaatio Pichu.

Katso video alta.