Kesäkuun alussa järjestettävä Kesärauha siirtyy – loppuunmyydystä Punk in Drublic -tapahtumasta ei vielä varmuutta

Muutoksia luvassa Turkuun.

Tomi Palsa

Turussa järjestettävä Kesärauha-festivaali siirtyy elokuun loppuun. Kesärauhaa vietetään uuden aikataulun mukaan 21.-22. elokuuta.

Alun perin Kesärauhan piti olla kesäkuun alussa.

”Festivaalin järjestäminen alkuperäisessä ajankohdassa olisi ollut liian epävarmaa. Vaikka tämän hetken ohjeistuksella festivaalin saisi kesäkuussa järjestää, emme halunneet ottaa sitä riskiä, että tapahtuma jouduttaisiin perumaan muutaman viikon varoajalla”, Kesärauhan festivaalijohtaja Juha Leinonen kertoo.

Lähes kaikki alkuperäiseen ajankohtaan julkistetuista artisteista nähdään Kesärauhassa myös elokuussa. Päiväkohtaiseen ohjelmistoon tuli siirron myötä muutamia logistisia vaihdoksia soittopäivien suhteen. Honningbarnaa ja Xysmaa ei uudessa ajankohdassa nähdä.

Kesärauha kertoo myös, että uusi artistijulkistuksia on vielä luvassa aivan lähipäivinä.

Jo ostetut liput käyvät uuteen ajankohtaan sellaisenaan. Mikäli uusi päivä ei sovi, lippurahat palautetaan asiakkaalle. Lipunpalautukset ja päivälippujen päittäin vaihtamiset on mahdollista tehdä Ticketmasterissa 30.4.2020 mennessä.

Torstaille 4. kesäkuuta suunnitellun ja jo loppuunmyydyn Punk in Drublic -tapahtuman osalta festivaaliorganisaatio selvittää tilannetta yhdessä artistien edustajien kanssa.

”Koska kyseessä on ympäri Eurooppaa kiertävä festivaali, pitää jokaisen maan tilanne ja viranomaismääräykset ottaa huomioon ennen kokonaiskuvan muodostamista. Näin ollen uutisia mahdollisista muutoksista Suomenkaan osalta ei ole välttämättä odotettavissa ihan lähiviikkoina. Teemme kuitenkin koko ajan parhaamme ja kiitämme lipunostaneita kärsivällisyydestä”, tiedote kertoo.