Keväältähän tämä vielä näyttää, mutta Anna Puu julkaisi yhden kesän kuumimmista kappaleista

Onko tämä Molokoa tai Calvin Harrisia? Ei, Anna Puuta.

25.04.2019

Anna Puu julkaisi viime vuonna jättimenestykseksi luonnehdittavan Nälkäinen sydän -albumin, jonka tiimellyksissä artisti nähtiin myös Rumban kannessa. Siitä lisää täällä.

Kuten eilen kerroimme, Anna Puu on saanut aikaan jotakin aivan muuta. Hartwallilla esiintymisen lisäksi Puu julkaisi britti-garagen suuntaan kumartavan Taikaa-kappaleen, josta tulee varmasti yksi kesän kuumimmista kappaleista.

Biisi on tanssileka, joka pitää sisällään vokaalisamplen, koskettimet ja todella tarttuvan basson. Biisin tarttuvuus ei ole mikään ihme, biisiä on ollut tekemässä Puun kanssa suomimusiikin nykyiseen raskaaseen sarjaan kuuluvat nimet: Teemu Brunila, Antti ”Rzy” Riihimäki ja Jukka Immonen.

Nälkäinen sydän albumi esitteli Puusta jo uutta kuorta, mutta tämä biisi tuo esiin vielä enemmän. Vaikka kappale on selkeästi julkaistu isoja uutisia sekä kesää varten, niin tämän kautta voinee odottaa silti lisää. Puu on uudella biisillä yhtä vakuuttava kuin taustalla kuultava biitti.

Kuulet kappaleen varmasti kesän mittaan radioaalloilla, mutta kuuntele se silti myös alta.

Lisää luettavaa