Kiitos Black Sabbath! Yhtye soitti uransa viimeisen keikan eilen Birminghamissa

Kiitos Black Sabbath 1968-2017.

05.02.2017

47 vuotta sitten herrat John Osborne, Anthony Iommi, Terence Butler ja William Ward lopettivat bluespumppunsa  The Earth Blues Company ja perustivat tilalle raskaamman, kovaäänisemmän ja modernimman yhtyeen. Black Sabbath
nousi jo debyyttialbumillaan uuden uljaan musiikkityylin yhdeksi pääedustajista.

Nyt, 47 vuotta myöhemmin samainen yhtye päätti ”vihoviimeiseksi” sanotun The End -kiertueensa sinne, mistä he alun perin lähtivät: Birminghamiin.

Eilen lauantaina pidetty konsertti sai ison huomion niin medialta kuin yleisöltä. Faneja oli saapunut tapahtumaan ympäri maailmaa.

Myös bändi oli tunteikkaassa tilassa. Ennen keikkaa Ozzy antoi haastattelun BBC:lle:

”Muistan, kun soitimme Birminghamilaisella Crown pubilla. Ihan kiva nyt pari vuotta jammailla ja juoda kaljaa, ajattelin. Mutta se olikin alku mitä uskomattomimmalle seikkailulle”, Ozzy kertoi BBC:lle.

”Olen ollut erityisen ylpeä siitä, että Black Sabbath ei syntynyt jonkun mogulin käsissä. Me neljä jätkää totesimme, ’unelmoidaan’, ja unelmat kävivät toteen yli villeimpien odotuksiemme”, hän lisäsi.

Ainoa ero aloitusvuosiin oli, että rumpali William ”Bill” Ward ei ollut mukana kokoonpanossa pitkään jatkuneiden erimielisyyksien vuoksi. Hänen tilallaan rumpuja soitti Tommy Clufetos. Syntikoissa taituroi Adam Wakeman, Yes-yhtyeen kosketinsoitinvirtuoosi Rick Wakemanin poika.

Konsertti päättyi luonnollisesti Paranoidiin. Tämä oli siis ehkä viimeinen kerta, kun maailma kuuli soitettavan ”sen oikean” Paranoidin.

”Kiitos, hyvää yötä, kiitos niin paljon!”, Ozzy päätti konsertin, Tommy Iommi näyttäessä peukkua.

Viimeisen virallisen Paranoid-esityksen voit katsoa bändin Facebookiin linkatusta videosta täältä.

Alla kokoelma parasta Ozzyn aikaista Sabbathia bändin kahdeksalta ensimmäiseltä, klassisimmalta albumilta. Listalla ei ole Paranoidia, sillä se on Ozzyn aikaisten vuosien yksi heikoimmista kappaleista. Black Sabbath oli musiikissaan niin paljon enemmän, kun sen menestynein kappale antoi ymmärtää.

Kiitos Black Sabbath, yksi parhaista. Soit levylautasissamme niin pitkään kuin meissä virtaa riittää.

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

YouTube video

Lisää luettavaa