King Crimsonista tuttu Adrian Belew on rock-lyriikan yksinäinen sarvikuono

Taas on sunnuntai, eli aika jokaviikkoisen sanoitusblogin. Tällä kertaa Tuukka Hämäläinen ottaa suurennuslasin alle herran nimeltä Adrian Belew.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuva: Wikimedia Commons

Adrian Belew tunnetaan monesta projektista. Hän aloitti progejätti King Crimsonin solistina 1980-luvun vaihteessa ja onkin ollut yhtyeen pitkäaikaisin solisti. Sen lisäksi Belew muistetaan The Bears -yhtyeestä, Talking Headsin keikkakitaristina sekä David Bowien ja Paul Simonin sessiomuusikkona. Yhtyeidensä ohella Belew on kuitenkin tehnyt 14 studioalbumia kattavan soolouran, joka on jäänyt Euroopassa melko vähälle huomiolle.

Here I am
a matchless man
trying to set your heart on fire.

Matchless Man” (Side One, 2005)

Belew on reflektiivinen ja kokeilunhaluinen sanoittaja. Soolourallaan pohdiskelevaksi heittäytyvä tekstittäjä mukautui King Crimsonissa instrumenttivetoisen progen komppaajaksi, vaikka useissa kappaleissa hän kirjoittikin erinomaisia tekstejä. Esimerkiksi ensimmäisellä Crimson-levyllään Belew kirjoitti proosarunollisen tekstin, jossa kuvaillaan jotakin määrittelemätöntä esinettä.

I do remember one thing… it took hours and hours,
and by the time I was done with it I was so involved
I didn’t know what to think… I carried it around with
me for days and days, playing little games, like not
looking at it for a whole day and then… looking at it
to see if I still liked it… I did!

Indiscipline” (Discipline, 1981)

(Nettilähteiden mukaan teksti perustuu Belewin vaimon kirjoittamaan kirjeeseen, jossa kuvaillaan tämän tekemää veistosta, mutta mitäpä väliä sillä oikeastaan on.)

Proosallisen puheen lisäksi toinen Belewin toistuva muoto ovat erilaiset listat. Esimerkiksi Elephant Talkissa luetellaan erilaisia puhetapoja ja The ConstruKction of Light -kappaleessa taas luetellaan lyhyillä sanoilla kuvattuja suuria käsitteitä miltein assosiatiivisesti (”Pain, day, sky, beauty, die, black, joy…”).

Live-versioissa Belew tietysti improvisoi kirjoitettujen osien sekaan mitä erilaisimpia juttuja. Yksi parhaista ja synkimmistä luetteloista löytyy The ConstruKction of Light -albumin lopetusraidalta.

Tragedys of Kennedys, refugees, AIDS disease
photos of Hiroshima, the Holocaust, and Kosovo
Tim McVeigh, Saddam Hussein, the bombing of the World Trade
hostages in Bosnia, atrocities, South Africa,
abortion and Kevorkian, Vietnam, napalm,
Lady Di, and Lennon died a violent crime, Columbine,
”I have a dream that one day…” Rodney King, O.J.,
symbols of our life and times, ”One giant leap for mankind.

Coda: I Have a Dream” (The ConstruKction of Light, 2000)

Kuten yllä olevasta käy ilmi, on Belewillä taipumusta kantaaottavaksi sanoittajaksi, ja tämä tulee parhaiten esiin miehen soolouran puolella. Belew on ensimmäisestä sooloalbumistaan Lone Rhino (1982) asti kirjoittanut paljon ympäristön tilasta ja uhanalaisista eläimistä. Sarvikuonot ovat hänen kappaleissaan toistuva vertauskuva jo esikoislevyn nimikkobiisistä lähtien.

I’m a lone rhinoceros
There ain’t one hell of a lots of us left in this world
I stand alone in my concrete cell
Where people stare and toss me Coke cans
I guess it’s better than being poached
But I’d give my horn just to see my homeland

The Lone Rhinoceros” (Lone Rhino, 1982)

Vaikka Belew käsittelee provosoivia ja hankalia aiheita, pitäytyy hän pikemminkin ihmettelijän kuin saarnaajan roolissa. Välillä tuntuu tosin keittävän yli, etenkin salametsästäjien ja muiden hävyttömien luonnon tuhoajien kohdalla. Men in Helicopters -kappaleessa tulee suorastaan sellainen olo, että Belewin on hankala elää sen tosiasian kanssa, mitä ihminen tekee ja on tehnyt luonnolle.

Wouldn’t it be great
To see the african plains
Before they lay them to waste
And only the bones remain
Wouldn’t it be poetry
To shoot holes in the poachers we see
With an elephant gun

Men in helicopters fly
Shooting rhinos from out of the sky
Why do we always assume
The planet is ours to ruin?
What a legacy we’re leaving behind
– –
Wouldn’t it be odd
If there really was a god
And he looked down on earth
And saw what we’ve done to her
Wouldn’t it be just
If he pulled the plug on us,
And took away the sun

Men in Helicopters” (Young Lions, 1990)

Mistä se sitten johtuu, että ihminen on millainen on? Burned by the Fire We Make -kappale vastaa siihen reflektiivisellä tavallaan. Pelkästään kappaleen nimi on helkkarin toimiva metafora. ”Tuli polttaa löytäjää”, kuten joskus suomensin kappaleen.

This is the nature of the human race
To kill off anything that gets in our way
Poor mother earth we disfigured her face
Man is the maker of his own disgrace

Burned by the fire we make
What a shame

”Burned by the Fire We Make” (Here, 1994)

2000-luvun puolella Belew on julkaissut numeroidun sarjan albumeita (Side One, Side Two, Side Three ja Side Four: Live), sekä vuonna 2009 julkaistun albumin e. Side-albumeilla hän tekee paitsi säveltäjänä myös tekstittäjänä erilaisia kokeiluja, joista huomattavin on Side Two -albumin kirjoittaminen kokonaan ”haiku-tyyppisessä muodossa” (kuten hän itse asian ilmaisee). Jokseenkin leijailevalla albumilla ihmetellään muun muassa elämän katoavaisuutta ja ajan suhteellisuutta.

sometimes I’m paralyzed
with life speeding by
I never seem to get anywhere
no matter how hard I try
used to be I thought I was in command
but now I know I’m up to my chin
in quicksand

Quicksand” (Side Two, 2005)

Progemuusikkona Belew on myös hyvin itsereflektiivinen ja toteutti tekstien osalta King Crimsonin filosofiaa yhtyeen viimeisellä (varsinaisella) albumilla The Power to Believe (2003). Nimikkobiisissä Belew lainaa omia sanoituksiaan vuoden 1996 The Beatles -vaikutteiselta albumiltaan Op Zop Too Wah. Uudelleen yhdistellyt rivit ovat peräisin kappaleesta All Her Love Is Mine.

She carries me through days of apathy
She washes over me
She saved my life in a manner of speaking
When she gave me back the power to believe

The Power to Believe I: A Cappella” (The Power to Believe, 2003)

Adrian Belew ei ole maailman omaperäisin sanoittaja, mutta hän kirjoittaa rohkeasti omista aiheistaan ja uskaltautuu toistuvasti tekemään formalistisia kokeiluja. Miehen sooloura on nauttinut vain marginaalista menestystä, mutta Yhdysvalloissa mies on sentään hieman tunnetumpi kuin Suomessa. Ironista kyllä, Belewin parhaiten menestynyt hitti kertoo juuri siitä, kuinka hankalaa on tehdä hitti. Oh Daddy -kappaleessa laulaa myös progemiehen silloin 11-vuotias tytär Audie Belew.

Oh daddy, when you gonna be a big star?
I got the suit and a pink guitar
Oh daddy, when you gonna break it wide open
I don’t know but I still keep hopin’
Oh daddy, are you gonna make a million bucks?
All it takes it a whole lotta luck

Oh Daddy” (Mr. Music Head, 1989)