Kohu norjalaisen black metal -yhtyeen ”natsisympatioiden” ympärillä jatkuu: artisti kieltäytyi esiintymästä klubilla, joka ei perunut bändin keikkaa

Kohu Taaken ympärillä ei ota laantuakseen.

21.02.2018

Kuten olemme aiemmin kertoneet täällä ja täällä, norjalainen black metal -yhtye Taake on joutunut myrskun silmään USA:ssa, ja bändi on joutunut perumaan keikkoja jouduttuaan paikallisen Antifan silmätikuksi.

Taustalla on jo yli kymmenisen vuotta sitten vedetty keikka Saksan Essenissä, jossa bändin keulakuva Hoest esiintyi swastika maalattuna rintaansa. Swastikan käyttö Saksassa on kielletty laissa, joten tuolloisen kiertueen kaikki jäljellä olevat Saksan keikat peruttiin. Sittemmin Taake on useaan otteeseen kieltänyt natsisympatiansa ja sanoo koko swastika-maalailun olleen virhearvio.

Eilen kiertueen lämppäriksi pestattu King Dude ilmoitti jättävänsä kiertueen väliin, sillä ei halua sekaantua soppaan millään tavalla. Nyt räppäri Talib Kweli on puolestaan ilmoittanut, että jättää väliin keikan Kansasissa siksi, ettei keikkapaikka ole vielä perunut Taaken esitystä kyseisessä salissa myöhemmin tänä vuonna. Talib Kweli kertoo, ettei halua esiintyä paikassa, joka sympatiseeraa natsiyhtyettä ja valkoista ylivaltaa.

Tämä kaikki siis sen perusteilla, että Taake flirttaili natsisymboleilla yli kymmenen vuotta sitten.

Lisää luettavaa