Kokaiinikarhun seikkailut saivat trailerin – pähkähullulta kuulostava elokuva perustuu tositapahtumiin

Mielenkiintoinen leffa tulossa!

05.12.2022

Cocaine Bear -niminen leffa on saanut trailerin. Sen pääosissa nähdään Ray Liotta, Alden Ehrenreich, Ice Cuben poika O’Shea Jackson sekä Jesse Tyler Ferguson.

Ohjaaja Elizabeth Banksin aiemmin leffoja ovat muun muassa Pitch Perfect 2 sekä vuonna 2019 ilmestynyt Charlien enkeleiden uudelleenlämmittely.

Elizabeth Banks ohjaa tositapahtumiin perustuvan elokuva karhusta, joka söi lähes 30 kiloa kokaiinia. Erikoisesta tapahtumaketjusta kertoi New York Times vuonna 1985.

NYT:in tuolloisen uutisen mukaan salakuljettajat olivat pudottaneet lentokoneesta 30 kiloa kokaiinia Tennesseen ja Georgian osavaltion rajametsiin. Salakuljettaja Andrew Thornton hyppäsi perään laskuvarjolla hakemaan lastia, mutta hänellä oli mukana liikaa painoa ja hän menehtyi alastuloon.

Valitettavasti myös karhu menehtyi syömään kokaiiniin.

Leffan ensi-ilta on 23. päivä helmikuuta. Katso sen traileri alta.

Lisää luettavaa