Musiikin kuuntelu on ainakin näillä näkymin siirtymässä yhä enemmän verkkoon erilaisiin virtauspalveluihin. Suomessa Spotify on selvästi suosituin, mutta miten muualla ja miten tulevaisuudessa? Horjuttaako omaa palveluaan kehittelevä Google kenties sen asemaa myös meillä? Tällaisia kysymyksiä pohtii Markus Hilden kolumnissaan.
Teksti: Markus Hilden, kuva: Sony
Kauppalehti uutisoi viime viikolla, että Spotify olisi nopeimmin kasvava digitaalisen musiikin palvelu koskaan. Melko mahtipontiselta kalskahtava lause ei kerro ihan koko totuutta, mutta miljoonan tilaajan lisäys joulukuusta on kiistämättä hyvä tahti.
Spotify on aloittanut hiljattain toimintansa muun muassa Italiassa ja Puolassa ja pyrkii seuraavaksi laajentumaan Aasiaan. Brändinsä nostamiseksi Spotify on solminut kumppanuudet muun muassa autovalmistajien Fordin ja Volvon kanssa, minkä ansiosta palvelu on saatavilla joissain malleissa. Ruotsissa Spotify on jo ensisijainen digitaalisen musiikin kuuntelukanava ja myös Suomessa Spotify-uskovien joukko kasvaa jatkuvasti.
Kaksi markkina-aluetta on ja tulee todennäköisesti jatkossakin olemaan Spotifylle hyvin haastavia. Yhdysvalloissa Rhapsody ja Pandora ovat selvästi Spotifyta suositumpia, eikä ruotsalaisfirmalla ole vielä eväitä niiden kukistamiseen. Se ei nimittäin kykene vielä toistaiseksi tarjoamaan sellaista, mihin Rhapsody ei pystyisi.
Britannialainen poplistoihin perehtynyt tuttuni puolestaan kertoi, että hänestä olisi täysin mahdotonta kuvitella, ettei musiikkia voisi omistaa. Se onkin ihan luonteva mielipide maassa, jossa ostoihin perustuvan poplistan asema on vahvempi kuin missään muualla. Britanniassa digitaalinen singlemyynti kasvaa usean prosentin vauhdilla ainakin vielä tänä vuonna.
Mutta ehkä brittienkin pitää taipua viimeistään siinä vaiheessa, kun heidän tärkeimmän musiikinosto- ja kuuntelukanavansa iTunesin omistaja Apple päättää kehittää oman virtauspalvelunsa laajamittaiseksi. Sehän on jo tarjonnut meillekin esimerkiksi Justin Timberlaken uutuusalbumin yksinoikeudella kuunneltavaksi ilmaiseksi, ennen kuin levy on ollut virallisesti myynnissä.
Ja sitten on vielä Google, joka omistaa jo nyt suurimman musiikkipalvelun Youtuben. Sen huhutaan avaavan oman virtauspalvelunsa pikapuoliin. Jos Google on yhtään järkevä, se rakentaa palvelunsa Youtuben rinnalle samalle alustalle, jossa jo nyt vierailee satoja miljoonia ihmisiä joka päivä.
Youtubesta tuskin koskaan tulee maksullista, mutta ehkäpä tuosta Googlen uudesta palvelusta joutuu sitten pulittamaankin. Tai ainahan meille voi yrittää mainostaa. Mutta jos Spotify-kuuntelija ei siedä mainoksia kovin kauaa, miksi tulevan palvelunkaan käyttäjä?
Nykyinen kilpailutilanne ennakoi ainakin sitä, että virtaavalle musiikille riittää uomia tulevaisuudessa pilvin pimein.