Kommentti: Tämän vuoksi kesän festivaaleja ei vielä peruta

Tapahtumajärjestäjät odottavat kuumeisesti viranomaispäätöksiä siitä, jatketaanko kokoontumisrajoituksia.

15.04.2020

Ihmisten käytös sosiaalisessa mediassa jaksaa hämmästyttää. Hallituksen päätöksellä keikkapaikat ovat sulkeneet ovensa. Ne ovat luonnollisesti ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon. Moni klubi yrittää helpottaa tilannettaan esimerkiksi kauppaamalla lahjakortteja ja perustamalla Mesenaatti-kampanjoita.

Moiset tempaukset ovat saaneet hyvän vastaanoton. Ihmiset jakavat somessa linkkejä ja kertovat tukihankinnoistaan.

Samaan aikaan ihmiset vauhkoavat kesän festivaalien somekanavissa: jos olisitte vastuullisia ja suoraselkäisiä, olisitte jo peruneet tapahtuman ja palauttaneet rahat lipuista! Ymmärrän hyvin, että epätietoisuus turhauttaa. Mutta yrittäkääpä ajatella itsenne hetkeksi festarijärjestäjän saappaisiin.

Tällä hetkellä maaginen takaraja on toukokuun puoliväli. Hallituksen asettamat kokoontumisrajoitukset ovat voimassa siihen saakka. Terve järki ja esimerkit maailmalta kertovat, että rajoituksia tullaan jatkamaan.

Kesä-heinäkuussa, luultavasti jopa elokuussa festivaaleja järjestävät tahot ovat varmasti jo asennoituneet siihen, että lavoja ei tarvitse alkaa pystyttää.

Miksi ilmoitusta perumisesta sitten pantataan? Sitä ei tehdä pahantahtoisuuttaan eikä siellä haluta rutistaa lippurahoista kiinni mahdollisimman kauan. Se tehdään sen vuoksi, että kyseinen tapahtuma olisi mahdollista järjestää ensi vuonna. Siis: välttää konkurssit ja vararikot.

Jos tapahtuma perutaan ennen viranomaispäätöstä, vastuun kantaa festivaalin järjestäjä. Sopimuksista riippuen artisteilla ja muilla tapahtumaan töihin saapuvilla tahoilla on oikeus vaatia luvattuja palkkioita ja maksuja sopimusrikkomuksen uhalla.

Jos tapahtuma perutaan viranomaismääräyksen johdosta, velvoitteet raukeavat ja perumiseen ei liity uhkaa mahdollisista sopimusrikkomuksista.

”Force majeuren periaate on se, että silloin kaikki nuolevat omat haavansa”, Ruisrockin Mikko Niemelä kommentoi HS:n artikkelissa, jonka lukemista suosittelen.

Tämän vuoksi tapahtumajärjestäjät odottavat kuumeisesti sitä päätöstä, jonka me uutisia seuraavat tiedämme tulevan. Aivan niin kuin useassa muussa Euroopan maassa on jo tapahtunut.

Suomessa kuluttajansuoja on niin hyvä, että peruttujen tapahtumien pääsylipuista tulee saamaan rahansa takaisin. Antakaa työrauha festivaaleille, niiden etäkonttoreissa on tarpeeksi kuumat paikat ilman somepommitustakin.

Lisää luettavaa