Kommentti: Uusi Suspiria on tunnelmaltaan aivan erilainen kuin alkuperäisteos, Thom Yorken musiikista lähtien

"Vaikka ympärillä tapahtuu häiritseviä asioita ja tunnelmassa on jotain pielessä, Guadagnino ja Yorke turruttavat jonkinlaiseen synteettiseen transsiin”, kirjoittaa Jukka Hätinen.

Dario Argenton ohjaama Suspiria (1977) on kauhun saralla käsite; sen värimaailma tekee siitä satumaisen, siinä kuvattu väkivalta on taidetta ja Goblinin esittämä ääniraita hakee vertaistaan. Olisi äärimmäisen helppoa haukkua kulttielokuvan uudelleenfilmatisointi ja siinä sivussa kampata soundtrackin säveltänyt rääpäle kuralätäkköön.

Uusi Suspiria on Luca Guadagninon (Call Me by Your Name, A Bigger Splash) ohjaama ja soundtrackista vastaa Radiohead-nokkamies Thom Yorke. Elokuvaan sävelletty musiikki on hyvin erilaisessa roolissa kuin Goblinin, mutta tärkeässä kuitenkin.

Guadagninon Suspiria kestää alkuperäistä miltei tunnin kauemmin. Länsi-Berliinissä on harmaata ja haaleaa. Elokuvan tempo on laahaava, eikä Guadagnino jätä mitään tulkintojen varaan, vaan johdattaa katsojaa kädestä pitäen kohti väistämätöntä loppua. Kuulostaako piinalliselta? Sitä se onkin, mutta ah, niin ihanalla tapaa.

Yorken luoma äänimaailma on kuin vastakohta Goblinin jännitettä kasvattavalle ja intensiiviselle italoprogelle. Xenakismaisesti droneilevat piano- ja syntikkamelodiat ja huojuvat huminat korostavat kerronnan verkkaisuutta ja alleviivaavat 70-luvun Saksan harmautta. Vaikka ympärillä tapahtuu häiritseviä asioita ja tunnelmassa on jotain pielessä, Guadagnino ja Yorke turruttavat jonkinlaiseen synteettiseen transsiin.

Tanssikohtaukset ovat äärimmäisen vaikuttavia. Tilda Swinton on kolmoisroolissaan suoranaisen fantastinen. Loppukohtaus on banaaliudessaan ja tahattomassa koomisuudessaan todellinen vedenjakaja yhden tai viiden tähden välillä – määrittäköön Yorken uliseva falsetti sen kunkin katsojan kohdalla.

Suspiria saa ensi-iltansa teattereissa perjantaina 23.11.2018. Traileri ja soundtrack upotettu alle.