Kornin Jonathan Davis ja Marilyn Manson työstämässä todellista yllätysprojektia

Nyt on mielenkiintoinen projekti!

Marilyn Manson ja Kornin Jonathan Davis ovat tekemässä melkoista yllärilevyä. The Pulse of Radion mukaan parivaljakko on työstämässä ”eteläiseltä kuulostavaa” akustista blueslevyä.

Marilyn Manson kertoi Reddit-sivuston netissä järjestetyssä fanitapaamisessa, että projekti tulee olemaan jotain sellaista, mitä kukaan ei osaa odottaa.

”Äänitin vuonna 1995 Smells Like Children -ep-levyn Mississippissä, bluesin kotitantereilla. Pidän bluesin alkukantaisuudesta, joten ajattelin työstää jotain siihen viittaavaa materiaalia.”

Davis lykkäsi vähän aikaa sitten Instagramiin kuvan, jossa kertoi työskentelevänsä Big & Rich -nimisen kantriduon kanssa.

Manson höpisi projektista ensimmäisen kerran jo kesäkuun alussa. Saas nähdä, mitä yhteistyöstä tulee.