Kotimainen rocklegenda soittaa Palefacen kanssa hyväntekeväisyyskonsertin heinäkuussa

Sami Yaffan ja Palefacen hyväntekeväisyyskonsertti järjestetään Karjalohjalla.

03.06.2024

Kotimaisen rockin veteraani Sami Yaffa livebändeineen sekä tämän vuoden erityisvieras Paleface esiintyvät hyväntekeväisyyskonsertissa sunnuntaina 14.7. Natura-suojellun Puujärven hyväksi. Keikan tuotto menee lyhentämättömänä Puujärven vesistön tutkimus- ja suojelukäyttöön Yaffalle merkityksellisissä Karjalohjan maisemissa.

Pienellä Karjalohjan kylällä tapahtuu taas tänä kesänä jotakin ihmeellistä, kun joukko Suomen musiikkitaivaan tähtiä kiipeää Seurojentalon torin lavalle. Täysin vapaaehtoistyönä tuotettu konsertti järjestetään jo kolmatta kertaa. Sami Yaffa ja yhtye ovat olleet mukana alusta asti, tänä vuonna artistikattaukseen kuuluu myös rap-artisti Paleface.

”Kun kuulin, että mut haluttais mukaan Karjalohjan järviä suojelevaan hyväntekeväisyystapahtumaan, niin nostin pääni ylös innolla kuin joutsen aamuravintoa järvestä etsiessään. Meidän mökki on ympärivuotisessa käytössä, ja tietenkin järvien ja metsien kunto on lähellä sydäntä. Kysyin bändiltäni, jos olisivat kiinnostuneita tekemään tämmösen hyvätekeväisyysvedon. Vastaukseksi tuli vaan peukkuja!,  Sami Yaffa totesi vuonna 2022, kun hyväntekeväisyyskonsertti järjestettin ensimmäisen kerran.

Vuonna 2023 mukaan hyvää tekemään lähtivät Tuure Kilpeläinen, Teho Majamäki sekä Leo Stillman. Tänä vuonna Sami kutsui mukaansa ystävänsä, rap-artisti Palefacen eli Karri Miettisen.

Yaffan livebändissä soittavat Yaffan lisäksi kitaristi Linde (HIM, Daniel Lioneye), rumpali Janne Haavisto (J. Karjalainen, Laika & The Cosmonauts) sekä kosketinsoittaja Burton (HIM, Ellips).

Lisää luettavaa