Kotimaiset eturivin punkkarit ja rokkarit esittävät Baddingiä, Eppu Normaalia ja muita klassikoita ensi viikolla

Ensi torstaina tiedossa erikoista.

27.08.2020

Kerroimme heinäkuun lopulla täällä, miten Suvilahdessa oli määrä järjestää TBA-terassilla erikoiskeikka.

”llan aikana kuullaan kaksi noin tunnin mittaista settiä, joiden aikana esiintyjät laulavat ja soittavat klassikkobiisejä aina Eppu Normaalista The Doorsiin ja Billy Idolista Baddingiin. Illan taustayhtyeenä toimii helsinkiläisistä huippumuusikoista koottu Ok-niminen yhtye”, kerroimme tuolloin.

Keikka oli määrä järjestää viime lauantaina, mutta rankkasade pilasi suunnitelmat. Nyt tiedote kertoo, että uusi yritys on 3. päivä syyskuuta eli ensi viikon torstaina.

Uuden keikkapäivän Facebook-sivulle pääset tästä.

Illan esiintyjät löydät alta.

Teemu Tanner (Kynnet, TEKSTI-TV 666)
Henna Emilia (Henna & Houreet)
Knucklebone Oscar & Molly Moonstone
Jenna Alexa
Otto Grundström (Tehosekoitin, Nykyaika)
Felix Lybeck (BAD SAUNA, Kuuhullu)
Jasse Salonen (Hybrid Children)
Joni Ekman
Teemu Bergman (Kakka-Hätä 77, Bändi nimeltä ”Pää Kii”)
Tiisu
Arttu Patolahti (Flippipuisto)
Kristiina Vaara & Tuomo Mannonen (Lasten Hautausmaa)
Joey Luumäki (Ne Luumäet, Tappajatomaatit)
BESS
Milla Härmä (Särkyneet)
Ylermi Rajamaa (Plutonium 74)
Iita Ylönen & Jessica Kräkin (Luukas Oja)
Eduardo Martinez (The Flaming Sideburns)

Lisää luettavaa